Muuruveden Kotiseutumuseolla ovat seuraavat esinelöydöt; luettelo Makasiinin kivikausi- näyttelyssä. Alla on seloste Museoviraston arkeologisten kohteiden sivulla, jos se on siellä listoilla.
1. Kiviesine; Lappalaisten seita- jumalaksi oletettu kivipatsas Löytynyt Suur-Pieksän Kinahmin lahdesta, jossa ollut rajapyykkinä
2. Ruuhi Löytynyt Salaminsuolta, Ari Niskasen mailta Peipolasta
3. Kivikautinen nuija Löytynyt Pellosta, Muuruvesi-Akonpohja- tietä tehdessä
4A. Kivitaltta Löydetty Munamäestä, uudispellosta
4B. Kivitaltan tai kirveen katkennut osa Munamäki; Aarne Miettinen
5. Kirves tai muu työkalu Lötynyt metsäpellosta, Pieksäntaipaleesta noin 60 cm:n syvyydestä, tuhkan ja hiilen seasta
Tunnistaako joku kuvan miehiä? Kerro siitä oheisella palautelomakkeella tai lähetä yhteydenottopyyntö sähköpostitse kotiseutuyhdistys.muuruvesi(at)gmail.com. Valokuvan taakse on kirjoitettu “Muuruveden miehiä”, kuvaajasta tai kuvauspaikasta tai ajankohdasta ei ole tietoa, olisiko sinulla?
Valokuva Kustilan Pentikäisten kotiarkistosta, kuvaaja tuntematon. Kuvan taakse on kirjoitettu “Muuruveden miehiä”
Voit lähettää tietosi ja arvelusi alla olevalla yhteydenottolomakkeella.
Museolla on ollut tänä kesänä kirkon 120-v juhlavuoteen liittyvä kirkon rakentamisen näyttely. Näyttelyssä on voinut katsoa n. 11 minuuttia kestävän Mikko Huhtalan tekemän videon kirkon rakentamisesta. Videolla on tiivistetysti tietoa arkkitehti Josef Stenbäckistä, kuvia kirkosta, otteita kivimies Juho Vartiaisen tyttären Olga Tengvallin haastatteluista vuodelta 1974 ym.
Tekniikan alan ruotsinkielinen lehti Teknikern julkaisi J. Stenbäckin kirjoittaman artikkelin 29.6.1904. Stenbäck kuvaili elävästi Nilsiän 1900-luvun alun jakautumista kolmeen seurakuntaan (ja samalla kolmeen kuntaan ajan käytännön mukaisesti). Artikkeli on otsikoitu “Kolme uutta kirkkoa Nilsiään”.
Muuruveden kirkko;TEKNIKERN 29.06.1904 NO 366
Artikkeli on kiinnostava Muuruveden kotiseutuhistoriaa valottava dokumentti. Se on autenttinen kuvaus Muuruveden kirkon rakentamisen ajasta ja lisäksi siitä voi lukea myös Itä-Suomen maaseudun yhteiskunnallisen tilanteen kriittistä arviointia. Erämaapitäjä Nilsiä oli sivistyneen arkkitehdin näkökulmasta kehitysaluetta, jolle tekee hyvää uusien kirkkojen ja kirkonkylien muodostaminen.
Artikkelista syntyy vaikutelma, että Stenbäck oli omaksunut arkkitehdin työtä laajemman tehtävän kansan sivistyksen edistäjänä. 1900-luvun kansallisromantiikan kultakauteen tämä näkökulma tuntuu hyvin istuvan. Artikkelin kirjoittamisen aikaan hän jo tunsi paikalliset olosuhteet ja kansan luonteen. Metsät ja suotkin olivat tulleet tutuiksi sopivien rakennuskivien etsintäretkillä tulevien kirkkojen lähialueilla Muuruvedellä, Nilsiässä ja Varpaisjärvellä.
Stenbäck oli 1900-luvun alussa uskomattoman tuottelias. Hänellä oli samanaikaisesti meneillään useita merkittäviä julkisia rakennushankkeita. Muuruveden kirkko oli hänelle ilmeisen tärkeä, koska hän otti vastuulleen kirkon suunnittelemisen lisäksi rakennuksen urakoinnin ja asui pitkiä aikoja Muuruvedellä vuosina 1901-1904.
Olisiko ollut niin, että Muuruvesi kuului Stenbäckin mainitsemaan “Nilsiän toisen pään” liikenteellisesti ja yhteiskunnallisesti kehittyneimpään alueeseen, missä “höyrylaivat kulkevat säännöllisesti läänin pääkaupunkiin”. Mainitsemallaan käsityökoululla Stenbäck tarkoittanee Juankosken ja Muuruveden välissä sijainnutta naisille tarkoitettua talouskoulua, joka oli lajissaan Suomen ensimmäinen ja oli toiminnassa vuodesta 1888 yli kymmenen vuoden ajan.
J. Stenbäckin artikkeli Teknikern-lehdessä 29.6.1904 Ruotsin kielestä vapaasti suomentanut Mikko Huhtala.
Kolme uutta kirkkoa Nilsiään ’Kuopion takana’ sijaitseva Nilsiä tunnetaan paljon puhutusta Strömsdalin tehtaasta, Helsingiuksen perustamasta käsityökoulusta nukkeineen ja kukkakeppeineen sekä suuresta köyhyydestään. Nilsiä on laajempi kuin monet ruhtinaskunnat. Nilsiän kirkko sijaitsee “keskellä kylää”. Kun köyhä metsätorppari seurakunnan pohjoisimmasta kärjestä Kainuun rajoilta tekee kirkkomatkan, lähtee kotoa torstaina, kävelee soita pitkin ja soutaa vastaan tulevien järvien yli koko perjantain ja puolet lauantaista, hän vihdoin saavuttaa tavoitteen: kirkkokylän kauppakojuineen, pappiloineen, nimismiehineen, agrologeineen ym. korkeineen herroineen ja virkamiehineen. Sen jälkeen, kun vaeltaja on asioinut heidän kanssaan ja sekä omalla kustannuksellaan että naapureiden ja ystävien toimeksiannosta tehnyt ostoksensa kauppamiehiltä, ja kun hän on kuunnellut saarnaa seurakunnan vanhassa rappeutuneessa puukirkossa sunnuntaina ja vahvistanut sieluaan, hän aloittaa matkan kotiin maanantaiaamuna, tallaa soita koko tiistain ja saapuu vihdoin kotiinsa keskiviikkona tuoden kotiinsa ja naapureille kirkonkylän tuomiset ja ”ison maailman” kulumiset. Jos jotain tärkeää unohtui tai jos mieli janoaa lisää sielunruokaa, torstaina on edessä uusi kirkkomatka. Seurakunnan toisessa päässä, missä on kunnolliset maantiet ja höyrylaivat kulkevat säännöllisesti läänin pääkaupunkiin, on ollut tapana, että jokainen kynnelle kykenevä osallistuu kirkkoretkeen vuosittain tilan hevosella ja vaunuilla. Suuren seurakunnan jakautuminen oli toivottavaa myös muista syistä kuin vaikeiden kirkkomatkojen vuoksi. Suurten etäisyyksien vuoksi kunta- ja kirkkoasiat laajassa seurakunnassa järjestellään siten, että pieni kirkonkylässä asuva vähemmistö kunnan asukkaista täyttää kaikki palkalliset virat sekä palkattomat luottamustehtävät, kun taas kauempana asuvien osana on tyytyä alamaisen ja veroja maksavan kansalaisen osaan. Kirkollisen jakautumisen myötä syntyy myös kunnallinen uudelleenjako. Jokaiseen uuteen kirkonkylään syntyy myös uusi henkinen ja taloudellinen keskus. Nilsiän suurelle yhteisölle on siis merkittävä edistysaskel, että se jakaantuu pian kolmeksi uudeksi Muuruveden, Nilsiän ja Varpaisjärven seurakunniksi, joiden lisäksi osa paikallisista liittyy Kuopioon tai pikemminkin siihen osaan Kuopion seurakuntaa, joka muodostaa Kasurilan (tai Siilinjärven) seurakunnan. Muutama kylä yhdistyy Rautavaaran kanssa. Kestää todennäköisesti jonkin aikaa, ennen kuin jako toteutuu. Se riippuu nykyhetkestä arvostaen kirkkoherra Dahlströmin lähtöä. Rovasti Dahlström on tehty lujasta puusta. Hän uskaltaa vielä pitkään 70-vuotiaana päästää voimakkaan äänensä kuulumaan yli Nilsiän kirkonmäen. Mutta jotta kaikki olisi valmiina jakoa varten, Muuruveden ja Varpaisjärven asukkaat kiireesti ovat rakentamassa oman kirkon ja pappilan. Jotta ei olisi huonompi kuin naapurit, Nilsiän kylä piirrätti myös uuden kirkon piirustukset ja aloitti hiljattain sen rakentamisen. Esillä on ollut kysymys: pitäisikö kirkko rakentaa puusta vai kivestä? Erikoista kyllä, köyhässä Nilsiässä aiheesta enemmän keskusteltiin vain Varpaisjärvellä, joka on uusista seurakunnista köyhin. Muuruvedellä, jonne minut kutsuttiin kesällä 1901 valmistelemaan asiaa rakennuslautakunnan kanssa, valittavana oli joko tiili tai graniitti. Puusta rakentaminen ei tullut kysymykseen ollenkaan. Koska minulla oli tilaisuus tutkia olosuhteita paikan päällä, löysin runsaasti kauneinta vaaleanharmaata graniittia, joka oli helposti louhittava kaikkiin suuntiin. Tästä johtuen kysymys kirkon rakennusmateriaalista oli helppo ratkaista ja kirkko päätettiin rakentaa tästä erinomaisesta materiaalista.
Varpaisjärvellä puolestaan asetettiin asiaa valmistelemaan 10 miehen toimikunta. Kun seuraavana vuonna minut kutsuttiin osallistumaan neuvotteluihin, 9 esitti puuta ja vain yksi kiveä rakennusmateriaaliksi. Ennen kokouksen päättymistä mielipiteet olivat muuttuneet päinvastaiseksi: toimikunnan jäsenistä 9 äänesti kiven ja vain yksi puun puolesta. Kun asia tuotiin myöhemmin seurakunnan kokoukseen, ei kuulunut ainuttakaan ääntä, että kirkko rakennettaisiin puusta. Alueen kallioesiintymiä lähemmin tarkasteltaessa kuitenkin kävi ilmi, että alueen vallitsevina kivilajeina olivat äärimmäisen raskas diabaasi ja siihen liittyvät kivilajit sekä murtunut gneissi. Pitkän etsinnän ja useiden epäonnistuneiden koeporausten jälkeen löydettiin lopulta kohtuullisen käyttökelpoista tummanharmaata graniittia noin 5 km etäisyydeltä kirkosta. Heti kun piirustukset yksityiskohtineen ja työkuvaukset oli luovutettu, kutsuivat rakennustoimikunnat sekä Muuruvedellä että Varpaisjärvellä minut rakentamaan kirkkonsa. Urakkasopimuksen mukaiset kustannukset 1200 paikkaista kirkkoa varten olivat 106 500 mk ja 900 paikkaista kirkkoa varten 89 100 mk. Kellot, urut ja kattokruunut eivät sisälly urakkaani. Molemmat kirkot ovat nyt melkein valmiit. Nilsiän emäkirkkoseurakunnalle oli Kisileffin arkkitehtitoimistossa vuosia sitten laadittu 2500-paikkaisen kirkon piirustus. Kirkko oli tarkoitus rakentaa tiilestä Reinland-romaaniseen tyyliin. Seurakunnan jakauduttua useampaan pienempään kirkkoon, ei´ollut enää tarvetta näin suureen kirkkoon. Seurakunta ei ajatellut kiirehtiä kirkon rakentamisessa. Vanhan puukirkon toivottiin kestävän vielä muutaman vuoden. Sitten eräänä sunnuntaina, vuoden 1902 helluntaipäivänä, alkoi ukkosmyrsky ja rankkasade. Kesken saarnan raskas vesipisara toisensa jälkeen alkoi roiskua pastorin kaljuun päähän ja hänen saarnatuoliin levitetyille papereille. Rovasti keräsi paperinsa, astui alas huojuvalta saarnatuolilta ja jatkoi puhettaan alttarilta. Seurakunta otti tapahtuneen merkkinä taivaasta ja päätteli, että nyt oli aika rakentaa uusi kirkko. Minua pyydettiin tekemään luonnoksia ja eräs hyvin kuuluisa pääkaupungin arkkitehtitoimisto tarjoutui pyytämättä toimittamaan ne ilmaiseksi. Lopulta yksi luonnoksistani hyväksyttiin. Sen jälkeen laadittiin täydelliset piirustukset ja allekirjoitettiin urakkasopimus allekirjoittaneen ja kurikkalaisen rakentaja Birlingin kanssa. Muuruveden kirkko rakennettiin vaaleasta ja varpaisjärven kirkko tummanharmaasta graniitista. Nilsiä tarjosi itselleen rakennusmateriaalia, jota täällä ei ole koskaan käytetty: lähes puhdasta, valkoista kvartsiittihiekkakiveä. Noin 8 kilometrin etäisyydellä kirkosta on mäkialue, joka koostuu tästä kauniista, kovasta ja kestävästä kivestä. Kivi esiintyy kerroksittain pystysuuntaisista laatoista, joiden paksuus vaihtelee muutamasta millimetristä yli metriin. Siellä missä kiven vanhin osa 0,4-1,0 m paksuisine laattoineen on näkyvillä paljaana, kiven särmät ovat terävät kuin ne olisivat eilen halkaistu. Mäen huipulla voi nähdä pyöreitä kiviä, jotka näyttävät siltä, että ne olisivat käyneet läpi monta jääkautta. On mielenkiintoista nähdä, kuinka kivi käyttäytyy käsiteltäessä. Tähän mennessä tehtyjen kokeiden perusteella ymmärrämme, että kiven työstäminen on erittäin vaikeaa liuskojen poikkisuuntaisesti. Pitkittäissuuntaisesti kivi halkeaa helposti. Kiven reunojen muotoileminen suorakulmaisesti on näin ollen haastavaa. Pintojen peitteeksi on tarjolla ohuempia laattoja. Saman kivilajin muunnelmia on jo käytetty naapurikirkoissa. Nämä pintalaatat ovat kauniita ja helmiäishohtoisia. Lastukoski-kanavan valmistumisen johdosta yhteydet paranevat, jonka johdosta saamme todennäköisesti nähdä Tarppisenmäen kiveä myös kaukaisemmilla paikkakunnilla. (Tarppisenmäellä tarkoitettiin nykyistä Tahkovuorta. Kääntäjän kommentti.)
Nilsiän kirkko on tarkoitettu 1200-paikkaiseksi. Urakkasumma – joka ei sisällä piirustusmaksua sekä kellojen, urkujen, valaistuslaitteiden ja alttaritaulun hintaa – on 115 000 mk. J. Stenbäck.
Kotiseutumuseolla avautuu Juhannuksen jälkeen tiistaina kirkon rakentamisesta kertova näyttely. Tule tutustumaan kirkon rakentamisen historiaan ja kuuntelemaan tarinoita. Museo on avoinna tiistai-perjantai klo 11-17, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-15, muina aikoina sopimuksen mukaan.
Rakentaminen
Muuruveden kirkon rakentajat vuonna 1903. Kuvassa keskellä rakennustöiden valvojana toiminut rakennusmestari K.A. Honkavaara, kuvaaja tuntematon
Kirkon rakennustöihin osallistui enimmillään vuonna 1903 n. 60 miestä, kivimiehiä, kirvesmiehiä ja apumiehiä. Naisten tehtävänä oli kantaa tiiliä selässään ns. puisella jäniksellä. Kivimiehistä mainittakoon Juho Vartiainen, Kalle ja Fredrik Rissanen, telineitä rakensi mm. kirvesmies Juho Vepsäläinen. Kirkon kivet painoivat keskimäärin n. 1000 kg ja olivat kooltaan n. 50*200*40cm. Kivet nostettiin paikoilleen köysitaljalla, jonka köysien vetämiseen tarvittiin talvisin kuusikin hevosta koska maa oli liukas jäästä.
Kirkon seinät on tehty harmaasta graniitista, jota louhittiin lähiseudulta ja muotoiltiin irtolohkareista. Talvisin kivet kuljetettiin kirkkotyömaalle reellä ja kesäisin veneillä ja lautoilla. Holvikaaret muurattiin tiileistä, jotka lopuksi rapattiin sisäpuolelta. Katon sementtipaanut ja tiilet tehtiin viereisellä Kustilan tilalla ja kuljetettiin vaunussa pientä rataa pitkin kirkon rakennustyömaalle. Kirkon katossa sementti-paanujen alla oli koivun tuohta aluskatteena ruodelautojen päällä.
Kirkon puusepäntyöt, kuten alttaripöydän, numerotaulut, kaiteet ja saarnastuolin urakoi puuseppä Paavo Pentikäinen Matkussaaressa sijainneessa verstaassaan. Sorvatut puuosat kuljetettiin laivalla kylän rantaan ja sieltä hevosilla kirkkotyömaalle.
Kirkon kattokruunut sekä sivuseinillä ja lehteripylväissä olevat seinäkyntteliköt hankittiin Stenbäckin välityksellä Helsingistä seppä K. Metsomäeltä (aik. Lindroth).
B.A. Thulen urkurakentamon valmistamat 16-äänikertaiset urut hankittiin Lautalan isännän Olli Heikkisen lahjoituksena. B.A. Thulen urkurakentamo tunnettiin myöhemmin nimellä Kangasalan urkutehdas. Urkujen soittopöytä on nähtävillä museossa ja urkupillistöä vanhan pappilan aitan ulkoseinässä.
Kirkonkellot ovat saksalaiset Franz Schillingin tehtaassa Apoldassa valettuja. Kelloista suurempi on As- ja pienempi C-ääninen.
Valmis kirkko
Muuruveden kirkko kivikirkko ulkoa; Lauri Marjanen; 1927; Kuopion kulttuurihistoriallinen museo; Finnafi; (CC BY 4.0)
Muuruveden erottamisesta Nilsiästä omaksi kirkkoherrakunnaksi oli saatu senaatin päätös 25.1.1899, joskin se toteutui vasta 1908, kun ensimmäinen vakituinen kirkkoherra Frans Peter Vuornos astui virkaan 1.5.1908.
Kirkon suunnittelu oli käynnistynyt 26.8.1900 pidetyssä kokouksessa ja 10-miehinen toimikunta päätti rakennuttaa kirkon Kustilan tilalle kansakoulun ja O.P. ja E. Zittingin myllyn väliselle ”Löttömäelle”, arkkitehti Stenbäckin piirustusten mukaisesti. Kirkon rakentaminen aloitettiin kesällä 1902. Saarnastuolin alle on kaiverrettu:”Muurueen kirkon rakensivat arkkitehti J. Stenbäck ja rak.mest. K.A. Hall w. 1901 – 1904. Honkavaara.
Kirkon vihkiäisjuhla pidettiin 18.9.1904, josta Kuopiossa ilmestynyt Otava -lehti kertoi mm. “Täynensä olivat saaneet höyryveneet S/S Koski, S/S Lempi ja pieni Weikko, joka myös hinasi täynnä juhlayleisöä olevaa suurta roomua perässään. Paljolta näytti tulijat maanteilläkin, jota todisti kirkon ympäristölle sankaksi parveksi muodostuva väkijoukko. Kirkkoon tiedettiin sopineen yli 2000 henkeä, joten vähäinen määrä jäi kirkosta pois paikalle tulleesta yleisöstä. Kirkossa on 1200 istumasijaa ja tekee urakkasumma 106 500 markkaa”
Kirkon vihkimispäivänä kirkonmäelle kokoontunut kirkkokansa sai kuulla kirkon tornista paitsi kirkon kellojen soittoa, myös torvisoittokunnan soittamana virren ”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan.”
Kirkon piirustukset, muut asiakirjat ja rakentamisajan rahat on muurattu lieriössä alttarin takana keskellä olevan kivijalan taakse.
Kuparikatto ja muut kirkon kunnostustoimet
Koska kirkon rakenne on herkkä erilaisille kosteusvaurioille, on kirkkoa jouduttu kunnostamaan useaan kertaan. Kosteusvaurioita kirkossa havaittiin kohta valmistumisen jälkeen. Kiviseinä ”hikoilee” sisäänpäin ja sementtipaanut vuotivat. Sisäseinän rakenteita on jouduttu vahvistamaan ja vesikattoa korjaamaan. Kirkon sisäpuolen koristemaalaukset on peitetty kirkon uusintamaalauksessa 1930-luvulla. Uusintamaalaus tehtiin myös kirkon peruskorjauksen yhteydessä 1962.
Vuonna 1975 vanha paanukatto oli tullut tiensä päähän ja katon korjauksella oli tulipalokiire. Vanhojen lehtileikkeiden mukaan alkuperäisten sementtipaanujen alta löytyi lahot vaakaparru ja yksitoista kannatinparrua, jotka lepäsivät rappeutuneen holvin varassa. Pystyparru ja vaakaparru uusittiin ja tilalle valettiin teräsvahvisteinen betoni.
Kuparikattoa oli rakentamassa 16 rakennusmiestä ja viisi peltiseppää. Kuparikattoakin on jouduttu joiltakin osin korjaamaan vuonna 2019.
Lähteet kaikkiin teksteihin:
Helena Riekki, Esitelmä Muuruveden kirkon 90-vuotisjuhlassa sunnuntaina 18.9.1994
Muuruvesi-kirja
Muuruveden kirkko 100v julkaisu
Koillis-Savo 14.9.1975 ja 17.9.1975
1974 tehtyjen haastattelujen ääninauhat, Olga Tengvall ja Hanna Partanen,Tampereen Yliopiston tietokanta-arkistot
Ensimmäinen yleinen kansakoulu aloitti Kauniskankaalla 1886
Muuruveden kunnan ja seurakunnan 50-vuotisesta historiasta 1908-1958 kertovassa kirjasessa kerrotaan, että Muuruvedellä aloitti 11.10.1886 ensimmäinen yleisillä varoilla ylläpidettävä kansakoulu nimeltään Muuruveden kansakoulu. Kansakouluasetus oli säädetty 1886.
Usko sivistyksen ja koulutuksen voimaan oli vahva vaikka ei ollut varmuutta saisiko koulu tukea Nilsiän pitäjältä tai valtiolta. Muuruveden alue kuului tuolloin Nilsiän pitäjään ennen kuin kunta ja seurakunta 1908 erotettiin Nilsiän pitäjästä ja seurakunnasta omiksi yhteisöikseen.
Näin Muuruvesi-kirjassa kerrotaan koululaitoksen alusta Muuruvedellä: ” Muuruveden koulu toimi kolme ensimmäistä vuottaan 1886-1889 Kauniskankaalla agronomi Olli Vartiaisen talossa. Varsinaista koulukalustoa ei ollut, ja opetusvälineetkin olivat puutteellisia. Luokkahuone oli kooltaan 10 neliöjalkaa (29m2) ja muistitiedon mukaan sinne ahtautui parhaimmillaan 50 oppilasta. ”
Uudet koulurakennukset kylän keskustaan 1889 ja 1909
Kirkonkylän koulurakennukset; Oikealla oleva valmistui vuonna 1889 ja vasemmalla oleva lisärakennus vuonna 1909; Kuva: Emäpitäjästä tehtaan varjoon-kirja s. 206Vanhat koulut Muuruveden keskustassa. Kuvaaja tuntematon, kuva n. 1950-1960.
Kun oppilasmäärät kasvoivat ja asutus kirkonkylällä lisääntyi, tuli ajankohtaiseksi siirtää koulu kylän keskustaan. K.G. Zittingiltä ostettiin Keskipihan tontti koulua varten 200 markalla. Hintaan kuului yhden lehmän laidun ikuisiksi ajoiksi Alatalon mailla. Rahoitus tontin ostoon ja koulun rakennuttamiseen saatiin vaivaiskassan jyvärahastosta sekä Nilsiän kunnalle tulevista viinaveroista. Tontti raivattiin talkoovoimin ja ensimmäisen koulurakennuksen rakensi Kalle Rissanen Nilsiästä talkoolaisten avustuksella.
Oppilasmäärien kasvettua entisen koulukartanon viereen rakennettiin toinen koulurakennus, jonka piirustukset laati rakennusmestari K.A. Honkavaara. Uusi koulurakennus valmistui 1909.
Nämä koulurakennukset ovat edelleen olemassa ja yksityisessä omistuksessa.
Uusi kirkonkylän kansakoulu – nykyinen koulurakennus
Muuruveden koulu, kuvaaja tuntematon.
Vuonna 1935 Muuruveden kunta päätti uuden koulurakennuksen rakentamisesta, mutta raskaiden sotavuosien takia, koulu rakennettiin vasta sotien jälkeen ja Muuruveden kirkonkylän kansakoulu aloitti toimintansa uudessa koulurakennuksessa 1954.
Koululle rakennettiin kylän puoleiseen päätyyn laajennusosa eli liikuntasali ja toiseen päätyyn 2017 uusi päiväkoti. Koulussa on lämmitysmuotona ekologinen maalämpö.
Muuruveden koulu toimii edelleen samassa vankassa kivirakennuksessa ja opetusta annetaan 1-6 luokan oppilaille yhdysluokissa 1-2, 3-4 ja 5-6 lk. Myös viereisen päiväkodin lasten esiopetus tapahtuu koululla. Tätä kirjoittaessa (2024) koulussa on 56 oppilasta ja päiväkoti on täynna.
Kauniskankaan tilaa, jolle maamieskoulu perustettiin ei vanhoilta kartoilta löydy.
Maatalouskoulu; Valokuva ruokalan seinällä olleesta maalauksesta; Tekija Antti Halonen 1939
Tässä on ilmakuva vuodelta 1950. Tuohon aikaan Kauniskankaalla oli maamieskoulun lisäksi myös kotitalouskoulu.
Maatalouskoulu ilmakuvassa v 1950; Paikkatietoikkuna; Maanmittauslaitos; Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen
Kuvan kohteet:
Päärakennus; on edelleen
Väentupa, jossa oli kaksi asuntoa
Puuverstas
Aitta
Navetta
Keittiön kasvimaa; “lavat”
Asuinrakennus; on edelleen
Sauna
Ulkorakennus; huussit ja varasto; takana puupino
Ulkorakennus, jonka käyttötarkoitus ei ole varmuudelle muistissa
Puimala
Puutarha
Oppilaskoti
Ulkorakennus; muistin mukaan myös lampola
Laituri
Pyykkitupa
Uimaranta
Muuruveden Maatalouskoulu joskus 1940- luvun lopulla; Näkymä pellolta; tussipiirros; Aarne Hagman
Seuraava kartta on vuodelta 1973. Kotitalouskoulua ei enää tuolloin ollut. Maamieskoulun lisäksi oli perustettu uusi maatalousteknillinen koulu ja sille oli rakennettu uusi verstas. Vanha oppilasasuntola oli purettu ja opettajille oli rakennettu rivitalo. Eri rakennuksiin sijoitetuista keskuslämmitysuuneista oli siirrytty keskitettyyn lämpökeskukseen, jossa oli myös talonmiehen asunto. Maatilan puolelle oli vuonna 1953 rakennetun navetan ja henkilökunnan asuintalon lisäksi tehty uusia rakennuksia. Vanha aitta näkyy vielä kuvassa. Listaukseen on merkitty, onko rakennus vielä paikoillaan. Myöhemmin, kun puutarhakoulu aloitti toimintansa , oppilasasuntolan itäpuolen pellolle eli siihen, mistä tuo piirros on, tehtiin kasvihuoneita ja huoltorakennus, jossa oli myös puutarhamyymälä.
Maatalouskoulun ja tilan rakennukset vuoden 1973 kartalla.Maanmittaushallituksen julkaisema peruskartta 1:20 000 vuosina 1947-1993. lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä
Kuvan kohteet:
Päärakennus; on edelleen
Väentupa
Rakennus, jossa on sauna, pyykkitupa ja opetustiloja; on edelleen
Lämpökeskus; on edelleen
Asuinrakennus, jonka toiseen päähän tuli myöhemmin viinitupa; on edelleen
Oppilasasuntola; purettu
Opettajien rivitalo; purettu
Verstas; purettu, paikalla nykyisin maatilan rakennuksia
Henkilökunnan asuintalo “mäen päällä”; on edelleen
Liiteri ja konevaja
Kanala; purettu, paikalla uusia maatilan rakennuksia
Navetta; uudistettu
Kellari- ja varastorakennus
Kuivaamo
Vanha aitta; purettu
Puimala; purettu
Lato Peräniityllä
Laituri
Rantasauna; on edelleen
Vedenottamo; myös kylälle saatiin tästä pohjavettä
Muuruveden kirkko kivikirkko ulkoa; Lauri Marjanen; 1927; Kuopion kulttuurihistoriallinen museo; Finnafi; (CC BY 4.0)
Löytyisikö sinulta valokuvia Muuruveden kirkon rakentamisesta vuosina 1902-1904? Meillä on museolla yksi kopio valokuvasta kirkon rakennustyömaalta, jossa näkyy paljon työmiehiä ja naisia ja rakennustelineet rakennettavan kirkon ympärillä. Alkuperäinen valokuva on ollut ilmeisesti esillä Muuruvesi-kirjan teon aikaan, mutta sittemmin ilmeisesti palautettu kuvan toimittajalle.
Teemme Kotiseutumuseon vaihtuvan näyttelyn tilaan kesäksi 2024 kirkon rakentamisesta kertovan näyttelyn. Meillä on tällä hetkellä tietoa muutamista kirkon rakentajista, kuten kivimiehet Juho Vartiainen, Fredrik Rissanen ja Kalle Heikki Rissanen sekä kirvesmies Juho Vepsäläinen, jotka ovat olleet mukana kirkkoa rakentamassa. Näyttelyssämme Kotiseutumuseolla 25.6.2024 alkaen pääset kuuntelemaan ääninauhoja, joissa kirkon rakentajien tyttäret kertovat, miten heidän isänsä olivat kirkkoa rakentamassa.
Kaikenlainen muistitieto ja materiaali on arvokasta. Erityisen kiinnostuneita olisimme mahdollisista kirkon kivien louhintapaikoista, tiedätkö sinä näistä?
Lähetä siis yhteystietosi sähköpostitse osoitteella kotiseutuyhdistys.muuruvesi(at)gmail.com tai tekstiviestitse tai Whattsapissa Annalle numeroon 050-5473788. Olemme sinuun suoraan yhteydessä viestisi jälkeen.
Erkki Luukkonen lähti evakkoon Impilahden Janaslahdesta 9.12.1939 ja toisen kerran 9.7.1944. Kuvaus ja muokkaus: Mikko Huhtala
Erkki Luukkosen syntymäpaikka Impilahdella
Lohjan tila sijaitsee Laatokan rannalla Impilahden Janaslahden kylässä. Kuvattu Erkin videokameralla 21.10.2011. Videointi ja muokkaus: Mikko Huhtala. Musiikki: Raita Karpo laulaa laulun Laps olen kauniin Karjalan. Erkki antoi luvan videon julkaisuun Erkin 83 v. syntymäpäivänä huhtikuussa 2020. Lohjan tilalta Luukkosen perhe lähti evakkoon kaksi kertaa: joulukuussa 1939 ja heinäkuussa 1944. Uusi koti rakennettiin Muuruvedelle. Lämmin kiitos Erkille yhteisistä kotiseutumatkoista Karjalaan. Voimia ja varjelusta myös tuleviin vuosiin.
Siitä, fraktuuraa lukien on suoraan ja sellaisenaan ilman sanojen korjauksia tai muita muuttamisia kirjoitettu tämän artikkelin teksti. Tästä on tiedotettu Savon Sanomille ja lupaakin on kysytty. Lehti pitää tätä hienona asiana.
Viime vuosisadan yhdeksänkymmenluvun lopulla sai karjanhoito tälläkin paikkakunnalla, muun taloudellisen edistyspyrkimyksen rinnalla melko hyvän sysäyksen. Kuopiossa 1898 pidetty ensimmäinen suurempi karjanäyttely, jossa myöskin J. S.R. syntysanat lausuttiin. oli tämänkin paikkakunnan karjanomistajien silmät jonkunverran avannut. Näyttely oli, mitä karjojen tyyppillisyyteen tulee, niin sanoaksemme täydellinen Baabelin sekoitus. OIihan siellä väriltään punaisia, punin- ja mustinkirjavia, valkeita ja harmaita, hyvin muutamia nupokyyttöjä näyttelyn 477 kappaleeseen nousevasta elukkamäärästä.Näyttelyn aikana pidetystä karjamiesten kokouksessa oli mm.keskustelukysymyksenä: Voidaanko asettaa määrättyjä tyyppejä jalostustyölle maamme itäisissä- ja pohjoisissa? (nim. mitä tulee muotoon, karvaan, merkkiin y.m.)Tämän kysymyksen alusti muutama nuori agronoomi, joka sittemmin pani koko Pohjois-Savosta suursiivouksen karjanhoidossa ja kasvatuksessa toimeen.
Sanottu alustus oli kauttaaltaan niin lennokas, ja innostusta herättävä, että se jäykemmänkin tempasi mukaansa.Alustuksesta jo kävi selville, minkä kokouskin sittemmin keskusteluissa hyväksyi, nim. yhtäläisyyteen pääseminen ensiksikin väritykseen nähden. Tilaisuudessa suositeltu väritys oli sitten punakyyttö, ja samalla nupous. Samassa päätettiin tämä J. S.R. määrääväksi väriksi.Tämä määräys on niin tehonnut, että Kuopion näyttelyssä 1906 oli jo 90% kyyttöjä ja nupoja.
Alussa mainittu v. 1898 näyttely avasi Muuruvedenkin kunnan karjanomistajien silmät näkemään mitä pitää tehdä. Työtä olisi paljo, mutta työntekijöitä vähän. Oli nimittäin opittu tietämään se, että sonni se on joka voipi jättää hyvää ja huonoa jälkeä, voipi parantaa tai pilata karjat
Siinä sitä nyt oltiin: mitä tehdä. Karjaa, joka tiedettiin lypsynkin puolesta huonoksi puhumattakaan sen yhdenmukaisuudesta, pitäisi ruveta parantamaan ja kehittämään, mutta miten ollakaan, ei koko kunnan alueelta löytynyt yht’ ainutta kelpo sonnia. Väriltäänkin mustia, rautiaita, hiirakoita mustan ja puninkirjavia jok’ainut. Ehkempä korkeudeltaakin 9 korttelisia kuten aikoinaan Kiuruveden Pöksyläiselle sijoitetun “ruununhärän poikasonnikin” jota sikäläinen nimismies lausunnossaan puolsi kelpaavaksi, jo niin huomattavan korkeuden vuoksi.
Hätä keinot keksii, sanotaan; niinpä tässäkin. Kun ei halutunlaista sonnia löytynyt paikkakunnalla ja asia oli koommin kun pakoksi käynyt, täytyi sonnikin saada sieltä, mistä sellainen kelpo elukka oli saatavissa. Maanvilj. U.O.Miettinen Muuruveden kylästä onnistuikin silloisen karjanhoitokonsulentin välityksellä saamaan sonnin, josta sitten tuli kantaisä kuuluksi tulleelle Pomin suvulle.
Tämä suku on sitten tehnyt ei ainoastaan Muuruvedellä, vaan paljon laajemmalla alalla etenkin Pohjois- ja Keski-Suomessa oikein hyvää jälkeä karjakunnan parantamisessa muodon ja tuotannon suhteen. Niinä aikoina jolloin Pomi- suvusta alkoi olla jo alkeita nähtävänä pidettiin Muuruvedellä ensimmäisiäkarjanpalkitsemistilaisuuksia, joissa jo erityisesti merkittiin kantalehmiä, joita etupäässä tuli paikkakunnalle hankituilla hyvillä sonnilla astuttaa.
Sittemmin v. 1903 osti kuntaan perustettu Västiniemen sonniyhdistys kantakirjanäyttelystä Suonenjoella, “Teuvo” nimisen J.S.R. N:o 112 sonnin.Niinä aikoina huomattavan korkealla hinnalla Smk . 275 :-.Teuvo tuli siinä näyttelyssä I palkinnolla kantakirjaan merkityksi, on senjälkeen v .1912 saakka saanut 18 kpl I palkintoa. Ukko elää vieläkin täysissä voimissa ja oikein pirteänä huolimatta korkeasta iästään. Sivumennen sanoen on Teuvo inttämättä kaunein pohjoissavolaisista sonnista.
Tässä mainitut molemmat veteraanit ovat vuosien kuluessa ainakin 75 % lyöneet leimansa Muuruveden kunnan karjakantaan.Eikä ainoastaan kotikunnassaan vaan laajalti ympäri Suomen, luullaksemme Uutta maata ja Turun lääniä sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata lukuunottamatta, tunnetaan Teuvolaiset. Yksinpä Venäjällekin ostettiin karjanäyttelystä Kuopiosta v. 1911 19 kpl teuvolaisia sonnia, joiden sirorakenteisuuteen venäläiset konsulentit ovat olleet kuulonmukaan erittäin ihastuneita.
Ennen sitä aikaa jolloin tämä mullistava liike karjan jalostamisen alalla kunnassamme sai alkunsa, on karjakanta ollut melkein kauttaaltaan kaikeksi onneksi maatiaistavaikka kohtakin kirjavaa, ilman mitään varsinaista tyyppiä. Näissä on paikankunkin ollut tavattavissa melkohyviä aineksia jatkuvan jalostustyön varalle.
Ulkomaalais-rotuista karjaa kunnan alueella löytyy ainoastaan Juantehtaalla. Sielläkin ovat ne parin kolmen viime vuoden ajalla alkaneet vähetä aivan rippeiksi, vaikka karja siellä oli kymmenkunnan vuotta sitten tyystin ulkolaisrotunen.
Pari vuotta sitten on kuntaan hankittu karjalaistakin kuuluisaa Divalaista sukua. Niinimäen sonniyhdistys on nimittäin ostanut “Risa” nimisen Diva I: stä polveutuvan sonnin, joka kylläkin on tervetullut ehkäsemään liian pitkälti läheiseksi käypää sukulaisuutta. Karjanhoidon kehittyessä on ehdottomasti saatava selville sen kannattavaisuus, mitä tulee kuhunkin yksilöön lypsykarjoissa. Tämän toimenpiteen mittarina on tarkastusyhdistykset. Ensimmäinen yhdistys perustettiin 1903-1904.Se on muutaman vuoden lomaa lukuunottamatta, siitä alkain toiminut. Nykyään on kunnassa kaksi tarkkailuyhdistystä toimessa tekemässä selvää siitä alasta, mitä niille kuuluu.
Käsikädessä karjanhoidon kanssa kulkee meijeritalous. Kumminkin jo vähän aiemmin alkoi kuntamme karjanomistajien mielessä kytellä, ettei se enää riitä tuo esi-isiltä peritty “pyttypeli” ja sitä tietä valmistettu karjanviljan jalostaminen kauppatavaraksi ja rahan ansioksi. Tietysti alkoi kuulua, että muualla on toisin tämäkin kohta.
Varsinainen meijerikuume kunnassa lukee alkunsa v:ta 1887. Jolloin Virrantilalla maanvilj. J.U. Miettisellä jyrisi ensimmäinen maidonkuorimiskone (sentrifuugi).Sitten tuli parin vuoden perästä 4-5 kpl separaattoreita. Ja nykyään täällä kuten muuallakin melkein jokaisella, jolla vaan on 2 lehmää, on separaattori.
Noin puoliväliin toistakymmenen vuoden ajan toimi kunnassamme yksityinen ostomeijeri, joka aikoinaan tyydytti sekin, alkuperäisistä oloista siirryttäessä vähän paremmin tuottavaan karjatuotteiden jalostustapaan. Kullakin on aikansa, niinpä ostomeijerinkin täytyi lakata, kun kehitys oli ehtinyt siihen, että täytyi ruveta koittamaan osuusmeijerin etevämmyyttä.Tämä laitos perustettiin kuntaamme v. 1905 ja on siitä saakka toiminut aivan keskeytymättä, paitsi mitä tilapäisten korjausten takia on tarvinnut seisottaa. Rahamyllyksi sitä laitosta joskus leikillä nimitetään, ja se se onkin. Ilman tätä laitosta, suurimman osan maanviljelijöitä olisi tuiki vaikea ja mahdotonkin suoriutua, nykysilleen kehittyneiden rahantarpeiden hankinnassa. Osuusmeijerilläkään rahamyllynä ei ole mitään merkitystä, ellei siinä edelläkävijänä ole kehittyneempi karjanhoito ja ruokintatapa. Ei kelpaa ollenkaan että karjalle käytetään väkirehun asemasta esimerkiksi hevosen lanta, kuten tälläkin paikkakunnalla on suuren osan meijeriliike aikaa melkein yleisenä tapana ollut. Asianluonto vaatii nyt jo lehmillekin runsaasti hyviä heiniä, juurikasvia, hernekauraa y.m. Sitten vasta osuusmeijerikin tekee tehtävänsä raha-asioihin nähden.
Samoin kuin virtaukset henkisellä alalla usein ovat olleet milloin selvemmässä milloin kaukaisemmassa yhteydessäniitten liikkeiden kanssa, jotka aikaisemmin ovat suurissa sivistysmaissa kulkeneet, muodostuen olojemme ja kansallisuutemme mukaisiksi mainingeiksinoista “suuren maailman” aatevirtauksista, samoin ovat usein myös taloudellisen elämän parantamista johtavat periaatteet meillä seuranneet aikaisemmin muualla viitottuja suuntia. Yksin alalla sellaisella kun karjanjalostus voimme tämän huomata. D.H.R.
Kirjurina Aarne Hagman
Linkkejä lehtiin, joissa on mainittu artikkelin aihepiiriin liittyviä asioita
