Museon päärakennus

Tässä artikkelissa on Muuruveden kotiseutumuseon päärakennuksesta kaksi opetusvideoa, joiden avulla voit kurkata ajassa taaksepäin millaista elämä oli ennen teollistumista ja teollistumisen varhaisessa vaiheessa. Voit klikata esineitä ja selvittää mihin niitä on käytetty.

Museon pihalta päärakennuksen alakertaan:

Päärakennuksen yläkerta:

Unna Huhtala

Kallioperäkartoituksesta ja sen vaiheista Muuruveden seudulla

Geologi Olli Äikäs on tehnyt tänne kolme artikkelia Muuruveden kallioperästä. Tässä artikkelissa selostetaan kallioperäkartoituksen historiaa. Toisessa artikkelissa on esitelty tarkemmin itse kallioperän koostumusta ja kolmannessa on kerrottu joistakin Muuruveden kallioperän erikoisuuksista sekä kirkon rakennukseen käytetyistä kivilajeista.

Geologinen komisioni – nykyinen Geologian tutkimuskeskus (GTK) – teki Muuruveden seudulla kallioperä- ja maalajitutkimuksia jo runsaat 100 vuotta sitten. Työt olivat osa geologista kartoitusta, jonka tulokset julkaistiin Suomen geologisen yleiskartan 1:400 000 –mittakaavaisina karttoina ja niiden selityskirjoina. Karttalehtien raja halkaisi Muuruveden seudun niin, että länsiosa kuuluu lehteen C3, itäosa lehteen D3. Karttojen selitykset ovat ladattavissa GTK:n ”Hakku” –palvelusta; hakusanana voi käyttää tekijän nimeä. Mittakaavan vuoksi kartat eivät ole kovin yksityiskohtaisia.

  • Frosterus ja Wilkman 1917 Maalajikartan selitys, D4 Joensuu (ruotsiksi 1915)
  • Frosterus ja Wilkman 1917 Maalajikartan selitys, D4 Joensuu (ruotsiksi 1915)
  • Frosterus ja Wilkman 1920 Kivilajikartan selitys, D4 Joensuu (ruotsiksi 1916)
  • Frosterus ja Wilkman 1924 Kivilajikartta, D4 Joensuu
  • Brander 1934 Maalajikartta, C3 Kuopio
  • Brander 1934 Maalajikartan selitys, C3 Kuopio
  • Wilkman 1935 Kivilajikartta, C3 Kuopio
  • Wilkman 1938 Kivilajikartan selitys, C3 Kuopio

Muuruveden seudulla kartoitusten kenttätöitä tekivät Uno Makkonen vuonna 1899 ja Arvid Pönnelin vuonna 1900 sekä valtiongeologi Wanold Wrydon Wilkman, joka kartoitti Murtolahden-Pieksänkosken-Halunan jaksoa perusteellisemmin vielä 1928–1931.

Geologi Wanold Wrydon Wilkman kotonaan, Pietarinkatu 2. Kuva: Wilkman 11.11.1928. Copyright: Helsingin kaupunginmuseo.

Kenttätyössä laadittuja tarkempia mutta julkaisemattomia karttoja on ladattavissa GTK:n ”Hakku” –palvelun osasta ”Karttapiirrokset”.

Kuopiossa koulunsa käynyt Uno Makkonen kartoitti polyteknillisten opintojensa kesätöinä 1899 Muuruveden aluetta Talvisalosta etelään Riistaveden suuntaan (karttapiirros 0253).
Apulaisgeologi August Arvid Pönnelin kartoitti kallio- ja maaperää enimmäkseen Etelä-Savossa, mutta työskenteli vuonna 1900 Rautavaaran ja Nilsiän alueilla; osa tästä urakasta kului Kurikkaniemellä, siis nykyisellä Muuruvedellä (karttapiirros 0051).

GTK:n kallioperäkartoittajien nykyinen sukupolvi sanoo näin: ”Kallioperäkartoitus ja paljastumahavainnointi tarkoittavat sitä tavallisesti geologin kenttätyöhön liittyvää mielikuvaa: kuljetaan maastossa vasaran kanssa, piestään sillä kiviä, otetaan näytteitä ja kirjoitetaan muistiinpanoja mustakantiseen kirjaan. Muistiinpanot tosin tehdään nykyaikana suoraan tietokantaan, joko maastotietokoneella tai älypuhelimen sovelluksella.” Edelleen: ”Maastotallennin on korvannut paperiset havaintolomakkeet, muuten geologin maastotyö on periaatteessa täsmälleen samanlaista kuin 100 vuotta sitten”.

Nykyään liikkuminen on helpompaa paremman tiestön ja etenkin metsäteiden ansiosta, havaintojen paikannus perustuu satelliitteihin ja maastotietokoneesta ja puhelimesta saa kaiken aikaisemman havainto- ja karttatiedon kartoituksen avuksi. Näistä eduista huolimatta itse kalliopaljastumalla havainnon teko ei ole muuttunut: omasta taidosta ja kokemuksesta riippuu, mitä kalliossa näkee. Wilkmanin kartat ja havainnot ovat useimmiten päteviä nykyäänkin, kunhan niiden tarkka sijainti vain on selvillä (”rinteessä Vihtori Pasasen maalla” kyllä löytyi; katso kuva). Sadan vuoden takaiset kartoittajat kulkivat maastoon jalan, hevoskyydillä tai soutuveneellä, usein paikallisten apumiesten avustamana.

Kalkkikiveä Vihtori Pasasen maalla Halunalla: piirros W.W.Wilkmanin päiväkirjassa 27.6.1930 (arkistonro 831/GTK, säilytyspaikka Kansallisarkistossa). Skannattu paperikopiosta (O. Äikäs 2020).

Esimerkkinä vanhoista ajoista olkoon W.W. Wilkmanin havaintopäiväkirjan yhteenveto matkoista ja retkistä kesäkuulta 1928 (linkki karttapiirrokseen selosteen alla):

3.-4.6. Junalla Helsingistä Kuopioon. Kalervo-laivalla Kuopiosta Pieksänkoskelle, jossa asunto Hakkaralassa (Kusti Hakkaraisella).
5.6. Retki W-päin Pienen Pieksänjärven S-puolelle.
6.6. SSW-päin Joutenlammelle ja Vyyhtjärvelle.
7.6. NE-päin Myhkyrinpään kallioille.
8.6. S-päin Tihvonjärvelle.
9.6. SW-päin Temojärvelle.
10.6. Sunnuntai.
11.6. Retki SW-päin Temojärven SW-puolelle; paluu Temojärven SE-puolitse Pieksänkoskelle.
12.6. Rankkasade; lyhyt retki NE-päin Myhkyrin E-puolelle.
13.6. Retki SW-päin Temojärven ohi Rouhialan tienoille.
14.6. Retki veneellä W- ja SW-päin Ruuskansaloon.
15.6. Sadepäivä; karttapiirustusta ja kivinäytteiden pakkausta.
16.6. Kalervo-laivalla Pieksänkoskelta Kuopioon.

Vanhan yleiskartoituksen jälkeen Outokumpu Oy:n Malminetsintä tutki 1960- ja 1970-luvulla joitakin malmiaiheita ja kartoitti kallioperää Murtolahdessa ja Muuruvedeltä itään sijaitsevilla alueilla. Itse otin osaa Outokummun ja sittemmin GTK:n malmitutkimuksiin Murtolahdessa 1975–1977. Tulin kulkeneeksi W.W. Wilkmanin jälkiä sekä myös alueilla, joilla hän ei ollut käynyt. Tämän seudun kallioperän kiinnostava geologia johti sitten vuonna 1978 muuttooni Espoosta Kuopioon aloittamaan 1:100 000 –mittakaavaista kallioperäkartoitusta Juankosken kartta-alueella.

2000-luvulla GTK luopui painetuista kartoista siirtyen numeeriseen karttatuotantoon. Kallioperäkartta tuotetaan ja päivitetään paikkatieto-ohjelmistoilla ja jaetaan käyttöön verkkopalvelimien kautta. GTK:n verkkosivuilta kartta-aineistoja löytyy ”Hakku” –palvelusta (”Paikkatietotuotteet”) sekä jakelukanavista ”Maankamara”, ”Bedrock geology” ja ”Mineral deposits and exploration”.
GTK:n aineistoja on myös Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna –palvelussa.

Sadan vuoden kuluessa arkistoihin, julkaisuihin ja tietokantoihin koottu geologinen, geofysikaalinen ja geokemiallinen havainto- ja mittausaineisto vaikkapa Muuruveden seudulta alkaa vasta nyt olla tehokkaasti käytettävissä hyväksi, kun suuri osa havainnoista ja mittauksista on saatu numeeriseen muotoon ja paikkatieto-ohjelmien kautta laajaan käyttöön. Numeerisiin karttoihin on voitu liittää ominaisuustietoa esimerkiksi kallioperän kivilajeista. Hyvä esimerkki tästä ovat GTK:n karttapalveluiden kallioperäkartat, joiden kivilaji- ja ikäryhmäluokitteluihin on päivitetty kotimaassa ja kansainvälisesti hyväksyttyjä nimityksiä sekä jaotteluja. Numeeristen aineistojen penkominen verkkopalveluista tosin edellyttää monelta osin ammattiosaamista, mutta kyllä niistä tavan kansalainenkin pienellä harjoittelulla saa selvää.

Olli Äikäs

Muuruveden kallioperän kivilajeista ja rakenteista

Geologi Olli Äikäs on tehnyt tänne kolme artikkelia Muuruveden kallioperästä. Ensimmäisessä artikkelissa selostetaan kallioperäkartoituksen historiaa. Tässä artikkelissa on esitelty tarkemmin itse kallioperän koostumusta ja kolmannessa on kerrottu joistakin Muuruveden kallioperän erikoisuuksista sekä kirkon rakennukseen käytetyistä kivilajeista

Muuruveden seudun kallioperä koostuu arkeeisista ja paleoproterotsooisista kivilajeista (ICS 2019), joiden välistä rajaa voi karttakuvassa seurata jokaisella peruskartan ruudulla Juankosken kartta-alueella ja laajemminkin Kuopion ympäristössä (Wilkman 1923, Lukkarinen 2008). Yli 2500 miljoonaa vuotta vanha arkeeinen kallioperä muodosti mantereen, jonka päälle ja jota reunustaviin meriin kasautui paleoproterotsooisia sedimenttejä ja vulkaanisia kerrostumia osapuilleen 2400–1900 miljoonaa vuotta sitten. Noihin aikoihin tämä alue oli jossain muualla kuin nyt, lähempänä päiväntasaajaa. Noin 1900 miljoonaa vuotta sitten sekä arkeeinen alusta että sen päälle kerrostuneet, jo sedimenttikiviksi kovettuneet liuskeet sekä vulkaaniset kivet joutuivat maailmanlaajuisen orogeniavaiheen eli vuorijonomuodostuksen kohteeksi ja päätyivät noin 20 km syvyyteen maankuoren sisään. Paine ja lämpötila kohosivat, kivilajien mineraalit kiteytyivät uudelleen, liuskeet sulivat osittain ja niiden sekaan purkautui syvemmältäkin kivisulaa. Tällä tavoin sulasta kivestä jäähtyessään kiteytyneet syväkivet ilmaantuivat muiden kivilajien joukkoon.

Muuruvedellä arkeeinen kallioperä koostuu enimmäkseen harmaista gneisseistä, joiden mineraalit ovat selvästi suunnittuneita niin, että kivi on useimmiten juovaista, jopa raitaista. Monin paikoin sitä voi kutsua silmägneissiksi, koska kivessä on muutaman sentin läpimittaisia, soikeahkoja maasälvästä tai maasälvästä ja kvartsista koostuvia kasaumia.

Paleoproterotsooisen kallioperän pintasyntyiset kivilajit ovat arkeeisen mantereen päälle kerrostuneista hiekoista, savista ja vulkaanisista aineksista kiveksi kovettuneita liuskeita: kvartsiittia, kalkkikiveä ja kalkkisilikaattikiveä, amfiboliittia, kiilleliusketta ja -gneissiä, mustaliusketta. Näiden kivilajien alkuperäisiä sedimenttirakenteita ei ole juuri säilynyt, mutta muutamin paikoin kuten Halunalla Linnanmäen – Huovilanmäen kohdalla (Kuva 1) niiden alkuperäinen kerrosjärjestys on luettavissa poikki vaaran lännestä itään: arkeeista pohjaa vasten on alinna kalkkipitoista karkeaa soraa, seuraavaksi paksuja kerroksia kvartsihiekkaa, sen päällä kalkkipitoisia hiekkakerroksia, dolomiittista kalkkikiveä, ohuelti mahdollista laavaa, sitten runsaasti silikaattista rautaa sisältävä kerros, ja lopuksi saven ja hiekan muodostamien kerrosten vuorottelua, kunnes kerrossarja leikkautuu Pieksänkosken – Halunan tien itäpuolella terävään siirrosrajaan vasten arkeeisen kallioperän toista aluetta. Kerrossarjan selvittäminen on mahdollista, koska se on muinaisten tapahtumien vuoksi pystyasennossa. Muualla Muuruveden alueella samoja liuskeita on pahemmin ruttaantuneina, pienempinä jaksoina ja riekaleina, kuitenkin noudatellen arkeeisen ja paleoproterotsooisen kallioperän rajaa.

Kuva 1: Yksinkertaistettu kivilajikartta Kinahmin kvatsiittijaksosta Halunan kohdalla. Kvartsiitti keltaisella, kiilleliuske sinisellä, metadiabaasi ruskealla värillä. Muut alueet ovat arkeeista gneissiä. Rautatie sijaitsee siirroslaaksossa; kallioperän lohkot ovat siirtyneet toistensa suhteen vaakatasossa. Tuloste GTK:n karttapalvelusta https://gtkdata.gtk.fi/mdae/index.html; aineistolähteet: Geologian tutkimuskeskus ja Maanmittauslaitos.

Arkeeisen gneissin ja paleoproterotsooisten liuskeiden sekaan tunkeutuneita syväkiviä ja juonikiviä esiintyy Muuruveden seudulla runsaasti. Noin 2200 miljoonaa vuotta vanhat metadiabaasijuonet (juoni: kapea ja pitkä, levymäinen kallioperän rakoon tunkeutunut, kivisulasta kiteytynyt kivilajimuodostuma) leikkaavat sekä arkeeista gneissiä että paleoproterotsooista kvartsiittia. Halunalla Kuopiontien ja Kinahmintien risteyksen laajennusta louhittaessa tuli Kinahmin kvartsiittijakson länsireunaa myötäilevä metadiabaasijuoni hyvin esille (Kuvat 1. ja 2).

Kuva 2: Tumma metadiabaasi ja vaalea kvartsiitti (oikeassa reunassa) Kinahmintien leikkauksessa (ks. Kuva yllä ), kuvattu pohjoiseen. Kummassakin kivilajissa näkyy jyrkästi länteen viettävää liuskeisuutta ja hiertyneisyyttä. Kuva: O. Äikäs 2018.
Kuva 3. Kivipatsas Lumme Vehmersalmen yläasteen koulun pihalla syyskuussa 1992. Patsaan terälehdet ovat kiillotettua ”Juankoski Grey” -tonaliittia. Copyright: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus.

Yleisin syväkivilaji on Muuruvedeltä länteen esiintyvä keskirakeinen, yleensä lievästi suunnittunut tonaliitti (tonaliitti: graniittiluokan syväkivi, jossa ei ole kalimaasälpää). Sen ei ole havaittu leikkaavan arkeeista gneissiä, ja sen esiintyminen rajautuu paleoproterotsooisen kiillegneissin kanssa samoille alueille; tonaliitissa on usein kiillegneissisulkeumia. Puijon Kivi louhi tätä tonaliittia kauppanimellä ”Juankoski Grey” kahdesta pienestä louhoksesta Ylä-Pieksän koillisrannalla (Kuva 3). Toisesta louhoksesta tehdyn GTK:n ajoituksen mukaan tonaliitti on noin 1870 miljoonan vuoden ikäistä. Kartoituksessa tätä tonaliittia on kutsuttu nimellä ”Juuruksen tonaliitti” (Juurusvesi tonalite). Talvisalon tienoilla esiintyy Juuruksen tonaliittia homogeenisempaa, keskirakeista kvartsidioriittista tai dioriittista kiveä, ja sen ympäristössä hienorakeista tonaliittia (mikrotonaliittia). Tätä mikrotonaliittia on ohuempina, muita kivilajeja ja toisiaankin leikkaavina juonina kaikkialla Muuruveden seudulla ja koko Juankosken kartta-alueella. Muutamien ikämääritysten perusteella juonet ovat syntyneet jotakuinkin 1830 miljoonaa vuotta sitten.

Kalliopaljastumista havaitut kivilajien leikkaussuhteet kertovat niiden keskinäisestä ikäjärjestyksestä. Juuruksen tonaliitti on syönyt sisäänsä poimuttunutta kiilleliusketta, mistä voi päätellä sen syntyneen paleoproterotsooisen orogenian päävaiheen loppupuolella. Mikrotonaliittijuonet leikkaavat terävästi Juuruksen tonaliittia ja ovat tätä nuorempia. Muutamin paikoin on havaittu nuorempaa, pienirakeista graniittia, joka leikkaa puolestaan mikrotonaliittia. Erityisen hyvä esimerkki tästä on Kivennavan matkailukartanon lähellä (Kuvat 4 ja 5). Viimeisimpiä paleoproterotsooisia syväkivien merkkejä ovat kaikissa alueen kivilajeissa yleisesti esiintyvät pegmatiitti- (hyvin karkearakeinen, punertava kvartsi-maasälpäkivi) ja kvartsijuonet.

Kuva 4. Pienirakeinen graniitti sulkee sisäänsä murtokappaleita kivilajeista, joihin se on tunkeutunut. Kuvamosaiikki Kivennavan matkailukartanon ”Pulkkamäen” kalliosta. Kuva: O. Äikäs 1993.
Kuva 5. Yksi murtokappaleista kuvasta 4. Siinä tumman harmaa mikrotonaliittijuoni katkaisee juovaisen kiven, jonka vaaleat juovat ovat Juuruksen tonaliittia ja tummat juovat kiillegneissiä. Kameran linssinsuojus (halkaisija 5 cm) on ruosteisen kalkkisilikaattilinssin päällä, joka puolestaan on sulkeuma kiillegneississä. Tämä kalliopaljastuman nurkka kertoo mahdollisesti 50 miljoonan vuoden tapahtumista suunnilleen 1900-1800 miljoonaa vuotta sitten. Kuva: O. Äikäs 1993.


Pitkän ajan kuluessa maankuoren laattojen liikkeet ja jännitykset muokkasivat mekaanisesti kallioperän aineksia: kivimassat poimuttuivat mutkille, ja maankuoren lohkojen välille syntyi sekä pystyjä että loiva-asentoisia siirroksia. Näissä kallioperän eri osat saattoivat liikkua toistensa suhteen pitkiäkin matkoja, niin sivuittain kuin toistensa yli. Paleoproterotsooisen orogenian jälkeen ei näillä seuduin yhtä suuria mullistuksia liene ollut, vaan kallioperän pinta rapautui, kului ja kulkeutui pois, kunnes nykyisen kallioperän pinnalla olevat kivilajit paljastuivat näkyville – aikaa jopa 20 km paksuisen kivimassan poistamiseen meni siis runsaat 1500 miljoonaa vuotta. Mukaan mahtui myös useita jääkausia.

Paleoproterotsooisena aikana syntyneen ja muokkautuneen kallioperän vaikutus näkyy vahvasti Muuruveden seudun geologiassa, pinnanmuodoissa ja maisemassa, vaikka kallioperää peittävätkin viime jääkauden aikana ja sen jälkeen syntyneet irtonaiset maalajit ja vesistöt. Nykyisestä lännestä ja lounaasta itään ja koilliseen loivassa asennossa toistensa päälle työntyneet poimuttuneen kallioperän viipaleet muodostavat karttakuvassa rukkasen muotoisen kuvion, jossa paleoproterotsooinen kallioperä on arkeeisen päällä ja tämä taas on idässä Kaavin suunnalla sijaitsevan paleoproterotsooisen kallioperän päällä. Näissä liikunnoissa muokkaantuneen arkeeisen kallioperän välissä on kuitenkin viipaleina paleoproterotsooisia kivilajeja Navasjärvellä, Akonvedellä ja kapeina kaistoina Muuruveden kirkolta pohjoiseen. Muutamissa paikoissa tällaiset ylityöntösiirrosten rajat ovat suoraan kalliossa näkyvillä, esimerkiksi Navasjärven länsipuolella. Jäänteitä suurimittaisista poimuista on pääteltävissä esimerkiksi Västinmäen sekä Lohilahden ja Ryönän välillä sijaitsevien mäkien karttakuvasta: näissä on kupolimaisten arkeeisen kallioperän mäkien laella vanhempaa paleoproterotsooista liusketta, kvartsiittia (poimutuksen antikliini). Vastaavasti niiden välillä Inganselän alla Sorsasaaren kupeessa on pyöreähkö alue, jossa päällimmäisenä on nuorempia paleoproterotsooisen kerrospakan liuskeita, mustaliusketta ja kalkkipitoisia liuskeita (poimutuksen synkliini).

Poimutusta ja ylityöntösiirroksia nuorempia, jäykemmän ja hauraamman kallioperän rakenteita ovat kymmeniä kilometrejä pitkät, luoteesta kaakkoon suuntautuvat kallioperän murros- ja siirrosvyöhykkeet. Muuruveden seudulla yksi niistä kulkee Juurusveden syvänteenä Rissalan ja Rahvon välistä kaakkoon Ryönän kankaan harjujen alle ja edelleen Riistaveden suuntaan. Toinen alkaa Kinahmin länsipuolelta Kauppisen järveltä, katkaisee Kinahmin kvartsiittimäen Halunalla ja jatkuu Ylä-Pieksän kautta Akonpohjaan. Näiden välissä on useita pienempiä kallioperän murroslinjoja. Halunalla kallioperän kivilajien vaakasiirtymä on siirroslinjaa pitkin noin puoli kilometriä siten, että kallioperälohkon koillispuoli on siirtynyt kaakkoon suhteessa siirroksen lounaispuolen lohkoon.

Paleoproterotsooisten tapahtumien viimeisiä vaiheita oli luode-kaakkosuuntaisten erikoisten, kaliumrikkaiden lamprofyyrijuonien tunkeutuminen kallioperään. Näitä esiintyy harvakseltaan Laatokan Lahdenpohjasta Juuan kautta Nilsiän Syvärille. Muuruveden aluetta lähin juoni löytyi kallioperäkartoituksessa Vuotjärven Pieni-Vinkki -saaresta. Lamprofyyrijuonten tutkimuksissa sen iäksi ajoitettiin noin 1790 miljoonaa vuotta.

Vuonna 1994 Ashton Mining julkisti Malmikaivos Oy:n aikaisempaan työhön perustuvan timanttilöydön Kaavilta. Koska samoihin aikoihin Suomi avasi ETA-sopimuksen vuoksi malminetsinnän luvalliseksi ulkomaisille yhtiöille, syntyi Pohjois-Savoon timantinetsijöiden ryntäys. Muuruvedelläkin tehtiin useita pieniä valtauksia, joista monia tutkittiin syväkairauksin, mutta tuloksetta. Lähin timanttien isäntäkivilajin kimberliitin esiintymä on järven pohjassa noin 100 metriä rannasta Viitasalon pohjoispäässä. Esiintymä varmistettiin syväkairauksella 1999, mutta se osoittautui pieneksi ja köyhäksi. Pohjois-Savon tunnettujen kimberliittien ikä on noin 600 miljoonaa vuotta. Monet niistä ovat syvältä maankuoren alta purkautuneen kivisulan purkureiteille jähmettyneitä juonia, mutta joissakin on havaittu jäänteitä kraatteriin syntyneistä kerrostumista. Tämä osoittaa, että maan pinta oli jo tuolloin melko lähellä nykyistä kulutustasoa.

Lähteet

Linkkejä

Olli Äikäs

Muuruveden kallioperän erikoisuuksia; kirkon kivet

Geologi Olli Äikäs on tehnyt tänne kolme artikkelia Muuruveden kallioperästä. Ensimmäisessä artikkelissa selostetaan kallioperäkartoituksen historiaa. Toisessa artikkelissa on esitelty tarkemmin itse kallioperän koostumusta. Tässä artikkelissa kerrotaan joistakin Muuruveden kallioperän erikoisuuksista sekä kirkon rakennukseen käytetyistä kivilajeista.

Kallioperäkartoituksessa tehtiin havaintoja myös jäätikön kuljettamista irtolohkareista, etenkin soramontuilla, metsäteiden varsilla ja vähän veden aikaan rannoilla. Kalkkikivilohkareita löydettiin esimerkiksi Putaansalmen ja Akonveden rannalta. Niiden lähin mahdollinen lähtöpaikka kalliossa voisi olla Akonveden pohjassa sen länsipäässä. Muuruveden pohjoispuolelta Huonharjun soramontusta löytyi pienen kalakukon muotoinen, hyvin kevyt lohkare. Sen poikkileikkaus osoittaa, että kauttaaltaan rapautuneen kuoren sisällä on tervettä kalkkikiveä (Kuva 1).

Kuva 1. Huonharjun ”kalakukosta” (GTK:n havainto OPÄ-97-L264) sahattu siivu: keskellä on vielä tervettä kalkkikiveä. Jäätikön kalliosta irrottaman, kuljettaman ja sitten jään sulaessa uuteen paikkaan jääneen kiven pintaan on noin 10 000 vuoden kuluessa syntynyt (kemiallisesti liukenemalla) 2-4 cm paksu rapautumiskuori. Kuva: O. Äikäs.

Kallioperäkartoituksessa löytyi Sydänmaalta kaksi pientä pallokiviesiintymää kalliosta (Kuva 2), ja Akonpohjan Kiviharjun isäntä Pentti Pohjolainen löysi pihapiirinsä läheltä pallokivilohkareen (Kuva 3). Pallokivet eivät ole yksistään suomalainen erikoisuus, mutta täällä niitä on kuvattu ja tutkittu erityisen runsaasti. Muuruveden pallokivet on esitelty GTK:n teemajulkaisussa (Lahti 2005); sen kannessa on kuva kivipallosta, jonka aines on Sydänmaan pallokiveä. Kuopiossa Neulaniementiellä on GTK:n toimitalon pääoven edessä nähtävillä kattava kokoelma suomalaisten pallokivien näytteitä.

Kuva 2. Rataharjun pallokiveä Sydänmaalta, kiillotettu laatta. Kuva: O. Äikäs 2020.
Kuva 3. Kiviharjun pallokivilohkare. Vasaran varressa on 10 cm jaotus. Kuva: O. Äikäs 1999.

W.W. Wilkmanin päiväkirjoissa on mainintoja kallioista, joista on otettu uunikiviä tai yritetty louhia kalkkikiveä paikalliseen käyttöön. Uudemmassa kallioperäkartoituksessa löydettiin joitakin pieniä louhoksia ja kallion rintuuksia, joista on otettu kiveä talojen ja navetoiden perustuksiin ja rautatien rakentamiseen. Puijon Kiven jo hylätyt louhokset Ylä-Pieksällä ovat tiettävästi ainoa yritys kaupallisen rakennuskiven tuottamiseksi. Maastossa nähtiin myös siirtolohkareita, joista oli kiilaamalla irrotettu ja viety pois kivipaasia.

Muuruveden kirkon seinät näyttävät olevan Juuruksen tonaliittia ja kivijalka mikrotonaliittia: vanhempi kivi seisoo siis nuoremman varassa. Kartoituksessa ei löydetty sellaista louhosta kalliosta, josta kirkon kivet olisi voitu ottaa. Juuruksen tonaliittia esiintyy kalliossa lähimmillään kaksi kilometriä kirkosta länteen ja suurena alueena kauempana luoteessa, Ylä-Pieksän molemmin puolin – juuri siellä, mistä mannerjäätikkö saattoi irrottaa ja kuljettaa lohkareita kirkon suuntaan. Kivet on voitu siten lohkoa suurista siirtolohkareista. Josef Stenbäck (1904) totesi käytyään Muuruvedellä 1901, ettei kirkon rakennusmateriaalina tullut kyseeseen mikään muu kuin seudulla runsaana esiintyvä mitä kaunein (”den härligaste”), kaikkiin suuntiin helposti lohkottava vaaleanharmaa graniitti; tämä toteamus sopii myös siirtolohkareisiin. Kustilan talon navetta rakennettiin kirkon kanssa samoihin aikoihin, ja näyttää siltä, että kirkon seinään valittiin tasalaatuisimmat harmaat kivet, ja siitä karsitut kirjavammat kivet päätyivät navetan muuriin (ks. Riekki 2004).

Kivijalan mikrotonaliitissa näkyy tälle kivelle tyypillistä tumman ja vaalean aineksen kuviointia, komposiittijuonen rakennetta. Näitäkin kiviä on varmasti ollut saatavilla riittävän suurina lohkareina; kuitenkin sen verran niukasti, että niiden käyttö kirkossa on rajoittunut kivijalkaan. Esimerkki tällaisesta lohkareesta pönöttää Kivennavan matkailukartanon edustalla: pituutta ja ympärysmittaa on riittävästi moneen paateen, ja kivessä näkyy samaa komposiittijuonen rakennetta kuin kirkon kivijalassa (Kuvat 4-6).

Kuva 4. Komposiittirakenteista mikrotonaliittia Muuruveden kirkon kivijalassa. Kuva: O. Äikäs 2003.
Kuva 5. Mikrotonaliittia Särkisaaren rantakalliossa Kotasalmella, GTK:n havainto OPÄ-87-23. Vasaran varsi osoittaa pohjoiseen: silokalliossa näkyvät mannerjäätikön hiomat uurteet ja kourut luoteesta kaakkoon. Kuva: O. Äikäs 1987.
Kuva 6. Siirtolohkare Kivennavan matkailukartanon pihamaalla: komposiittirakenteista mikrotonaliittia. Tällaisesta lohkareesta saisi lohkotuksi useita kirkon kivijalkaan käytettyjen kaltaisia paasia. Kuva: O. Äikäs 2005.

Muuruveden kirkkoa rakennettaessa Stenbäckillä oli kirkko tekeillä myös Koivistolle Viipurin lääniin. Se tehtiin lähes samoilla piirustuksilla punaisesta rapakivigraniitista, mutta Muuruvedeltä laivattiin sinne harmaakiveä koristeluun. Koiviston kirkkoa koskevan Wikipedian artikkelin lopussa on linkkejä venäläisiin sivustoihin. Niiden värikuvien perusteella kirkon ovia ja ikkunoita kehystävät kaaret sekä päätyräystäiden reunat näyttävät olevan lohkopintaista Juuruksen tonaliittia.

Muuruveden kirkko; 17.7.2017; Kuva: Aarne Hagman

Kirkon satavuotisjuhlien aikaan Muuruvedelle oli järjestetty ansiokas näyttely Stenbäckin kirkoista. Kiviteollisuusliitto julkaisi äskettäin yhteenvedon Stenbäckin kivikirkoista (Selonen 2018).

Lähteet:

Olli Äikäs

Ruskakuvausretkellä 2.10.2020

Ruska oli Muuruvedenkin seudulla parhaimmillaan ja siksikin tein valokuvausretken Lassilan ja Erolan mäille, joista olin saanut tietää hyviä näköaloja aukeavan.
Kiipesin myös Västinmäelle, josta näkyivät minulle jo lapsuudesta tutut paikat.

Artikkelin kuvista ja kartoista

Paikalta on panoraamakuva ja niitä yksittäisiä maisemakuvia, joista panoraama on tehty. Olen tehnyt kuvauspaikasta kartan, jossa näkyy panoraaman kuvaussektori.
Tässä on linkit kuvauspaikkoihin Kansalaisen karttapaikassa:

Artikkeliin upotetut kuvat ja niissä olevat maisemakohteet eivät näy kovinkaan tarkasti. Mobiililaitteella niitä voi suurentaa sormiotteella ja pc:llä ne kannattaa avata hiirellä selaimen uuteen välilehteen ja katsoa niitä suurempana siellä.

Panoraamakuvat ovat samalla linkkejä Flickriin, jossa niitä voi katsella tarkemmin.

Lassilan ja Erolan mäiltä

Mikko Erolan ja Ilkka Parviaisen mukaan mäille näkyy kerrostaloja Kuopiosta ja ne erottaa aamuauringossa paljain silmin. Talojen täytyy olla Taivaanpankolla ja ehkä myös Inkilänmäellä. Ne ovat maisemassa vähän Puijon vasemmalle puolelle. Myös Haapaniemen lämpövoimalan piippu näkyy ja etenkin talvipakkasilla sieltä nouseva savu on helposti havaittavissa. Siilinjärveltä näkyvät Tarinaharjun entinen sairaala ja kirkko. Nekin erottaa aamuisin selkeällä säällä paljain silmin.  

Olin kuvaamassa maisemia iltapäivällä kahden jälkeen, kun aamulla oli ollut taas sumuista. Ajankohta ei ollut paras mahdollinen, koska utua oli edelleen ilmassa ja aurinko paistoi vastaan lounaasta, jolloin kameran linssiin tuli heijastumia.
Pitääpä käydä joskus toiste ja kirkkaalla säällä: Ei nyt varmaan enää tänä syksynä, mutta vaikka sitten jonain kuulaan hehkeänä kevätaamuna.

Luonnollisesti paikkojen asukkaat ovat tietoisia käynneistäni ja heiltä on kuvaamiseen lupa: Näkyyhän kuvissa myös taloja ja hiukan niiden pihapiiriä.

Panoraamakuvan sektori Lassilan mäeltä 2.10.2020; Kartta: Kansalaisen Karttapaikka

Kuvat Lassilasta

Panoraamakuvia on kaksi eri versiota. Ne avautuvat kuvasta Flickriin, jossa niitä voi tutkia suurempana.4

Muuruvesi; Lassilan peltoharju 2.10.2020; panoraama 1 Muuruvesi; Lassilan peltoharju 2.10.2020; panoraama 2
Lassilan mäeltä 2.10.2020
Lassilan mäeltä 2.10.2020

Kuvat Erolasta

Panoraamakuvan sektori Erolan mäeltä 2.10.2020; Kartta: Kansalaisen Karttapaikka
Muuruvesi; Erola 2.10.2020; panoraama
Erolan mäeltä 2.10.2020

Jouko Tiihonen muistelee:
“Kansakoulun kolmannella tai neljännellä luokalla ollessani kuljin tästä ensimmäisen kerran. Varmaankin ollut perjantai, kun koulusta hiihdin kotiin, Pelonniemen koululta ensin tietä pitkin Palosen rantaan, josta sitten mahdollisesti Pelonniemen kierto -laturetken latuja pitkin tai sitten (Palosen etelärannalta alkaen) metsätyön ajouria pitkin kotiin Lähteenkorvantien varteen. Ei sen aikaisilla puusuksilla kantti ottanut jäisen tien pintaan, joten sladissa saattoi välissä mennä – mutta silti oli kiva pitkä lasku”

Tällä omalla retkelläni ajelin järven toiselle puolelle.
Jätin auton Muurutvirran sillan jälkeen parkkiin ja kävelin kuvaamaan sillalta ruskamaisemaa

Muurutvirran sillalta 2.10.2020

Västinmäeltä

Olin katsellut etukäteen kartalta, että Västinmäelle pääsee samannimistä metsätietä pitkin Lautalantien kautta. Viimeinen nousu oli sen verran jyrkkä, että en siitä autolla yrittänyt vaan kävelin huipulle.
Jos ihan tarkkoja ollaan en mennyt sen varsinaisen, karttaan nimellä merkityn Västinmäen päälle – Siis sen mäen, jonne nuoruudessa tuli käveltyä ja kiivettyä Narislahdesta, jonne tulin veneellä.
Valitsin tämän viereisen mäenlaen siksi, että ilmakuvan mukaan siellä on avohakkuu: Niinkuin olikin ja sen kumpareelta hyvät näkymät.

Västinmäki; Panoraamakuvan sektori; Kartta: Kansalaisen karttapaikka

Kukin voi panoraamasta etsiä itselleen tuttuja paikkoja. Hiukan kuvan keskikohdan vasemmalla puolen näkyy Muurutjärven rannalla entisen meijerin rakennuksia ja niistä oikealle Savolanniemi, Muurutvirran suu ja Putaansaaren rannan taloja.
Jos oikein tarkkaan katsoo, niin kaukana horosontissa, vasemmalla olevan keltaisen koivun oikealla puolella erottuu Pisan profiili.

Panoraama Västinmäeltä 2.10.2020
Västinmäeltä 2.10.2020; Maisemaa itään

Yllä olevassa kuvassa pohdin yhdessä Jukka Nykäsen kanssa, mikä on kuvassa kaukana, oikealla näkyvän kellertävän mäen päällä oleva korkea kohde. Jukka sen hoksasi: Luikonlahden kaivostorni siinä näkyy. Akonmäkeäkin honkineen aluksi siihen ajateltiin, mutta kuvan suuntaa tarkemmin tutkittaessa se näkyy tässä kuvassa vasemmalla näkyvien koivun latvojen takana.

Västinmäeltä pohjoiseen 2.10.2020

Anna palautetta ja kommentoi

Olisi mukava tietää, jos näet kuvissa jotain, mitä haluat jakaa muillekin tiedoksi tai haluat muuten kommentoida tämän artikkelin sisältöä.

Aarne Hagman




Kallioiden ja kivien nimiä Muuruvedellä

Artikkeli päivitetty 1.10.2020

Matkussaaren kallioita 5.7.2015; Kuva: Aarne Hagman

Erikoiset kalliot ja suuret kivet ovat kautta aikain kiehtoneet ihmisiä. Saimaan rannoilla kallioihin on tehty muinaisina aikoina maalauksiakin.
Paikkakunnan kivirakennukset ja – rakenteet kertovat omaa tarinaansa myös alueen kallioperästä.

Nimiarkistosta löydettyjä kallio-ja kivinimiä

Nimiarkistoon kootaan digitaalisessa muodossa Suomesta kerätyt ja arkistoidut keskeiset nimiaineistot. 
Aineistosta voi hakea nimiä määrätyn kunnan alueelta.

Nimestä on kartta sen selosteeseen, josta löytyy kartta. Kartalta ei välttämättä löydy kyseistä nimeä ja paikkamerkki voi olla ihan eri paikassa, kuin mitä sillä on tarkoitettu.

Jos sinulla on tietoja, muisteluita tai muuta kerrottavaa näistä tai muista Muuruveden kallioperän asioista, lähetä palaute.
Avaa lista tästä:

Aarne Hagman

Vesistö jakoi kunnan kahtia

Muuruveden seutua ortokuvassa; https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/

Ennen Muurutvirran sillan valmistumista (1960) ja vielä sen jälkeenkin kuntalaisten puhekielessä toistuivat termit ”virran tällä puolen” ja ”virran tuolla puolen”.

Itse olen elänyt virran tällä puolen eli Riistaveden, Tuusniemen ja Kaavin kuntiin rajautuneella alueella. Kunnan keskustaajama eli kirkonkylä, Kesämäki, Murtolahti, Pelonniemi, Pieksän Niinimäen jne olivat taas virran tuolla puolen.

Muurutvirta näytti muodostaneen alueellisesti myös vaurauden meridiaanin, ikäänkuin taloudellisen hyvinvoinnin jakoviivan. Virran eteläisempi puoli eli ”tämä puoli” oli pinta-alaltaan paljon pienempi ja sanoisko kaikilta osiltaan köyhempää, kun taas virran tuo puoli oli vaurasta suurine maatiloineen, kartanoineen.

Tältä puolen piti kirkolla käydessä vetää aina kapulaslossilla virran yli ja kotiin palatessa samoin.

Pääelinkeino maatalous kynsi kivisiä ja joskus maaperältään raskaihkoja savimaita. Tätä puolen katsoen virran toinen puoli oli vehmasta lievästi kumpuilevaa kuin mustaan mullan seutua konsanaan.

Kauppa keskittyi pitkälti virran tuolle puolen. Virran tällä puolen oli vain K.P. Kekäläisen kauppa Västinnniemessä ja Muuruveden Osuuskaupan myymälä Pitkämäessä.

Teollista toimintaan tällä puolen harjoitti vain Koiviston valimo Akonpohjassa.

Uitto keskittyi sekin Matikkasalmen tuntumaan ja ylipäätään ”merenkulku” myös sinne virran tuolle puolen. Pari laivalaituria oli tällä puolen. Ne olivat Taivallahdessa ja Akonpohjissa sekä Kauniskankaan (Maasmieskoulu) rannassa.

Maataslouden rakenteessa silmiinpistävä ero oli tilojen koossa. Tälle puolen oli tyypillistä pienet ”hevosvetoiset” tilat paria kolmea suurempaan tilaa lukuunottamastta.

Tämän puolen jalokivi oli kuitenkin Muuruveden maamieskoulu ja alueen kansallisromanttinen kulttuurimaisema. Sehän on innoittanut arvostetuimpia taidemaalareitamme kauneudellaan ja karuudellaan

Jukka Nykänen

Muuruveden mäkiä

Artikkelia päivitetty 25.8.2020

Västinmäki Muurutvirran suulta katsottuna; Aarne Hagman 26.6.2009

Muisteluja ja muita mäkijuttuja

Mikko Erola:
Kaikkein korkeimpien mäkien laelta ei välttämättä ole kaikkein parhaimmat näkymät lähipuustosta johtuen.

Pahkamäestä on huikeat näköalat koillisen ja idän suuntaan, mutta ei niinkään etelään ja länteen. Sieltä näkyy Rautavaaran, Juuan ja myös Juankosken suuntaan. Myös Vuotjärven vesistöä.
Erolan mäeltäkin näkyy Kuopioon, Siilinjärvelle ja Kinahmin suuntaan, mutta vielä avarammat näkymät on naapurista Lassilan Peltoharjulta. Sieltä voi erottaa myös Hiltulanlahden Vanunvuoren. Molemmilta mäiltä erottaa kiikarilla katsoen myös Pellesmäen maston.
Hyviä näköalapaikkoja ovat myös Otramäki Sydänmaassa ja Seppälänmäki Niinimäessä. Toki myös monta muuta mäkeä

Näkymä Erolan mäeltä Siilinjärven suuntaan; Kuva: Mikko Erola

Aarne Hagman:
Kotipaikalta silloiselta Muuruveden maatalouskoululta näkyi kaksi muuta maisemaa korkeampaa kohtaa eli Västinmäki ja Konttimäki.
Sopivalla säällä kotipihalta, “mäen päältä” näkyi myös Pisa.
Kuvaavaa retkeily- ja elinpiirin muotoutumiselle oli se, että Västinmäellä kävin usein, yksin tai porukalla mutta Konttimäellä en ole käynyt kertaakaan.
Västinmäellä käynnin innoittajana toimi siellä ollut kolmiomittaustorni ja sen huipulla ollut kalasääsken pesä. Kerran sinne kiipesin vapisevin polvin vain huomatakseni, että pesään en kuitenkaan nähnyt, kun olisi pitänyt vielä keplotella tornin alatasanteen yläpuolelle: ei riittänyt rohkeus – onneksi järkeä sentään riitti.
Toinen lähiseudun korkeampi mäki, minne olen kiivennyt on Akonmäki. Sen rinteellä olen muistaakseni laskenut suksillakin.

Väinö Hämäläinen:
Kolmannen Konttimäen laella oli myös kolmiomittaustorni.  Torniin nousin monen monta kertaa, yleensä aivan yksin.
Kyllä sydän pamppaili, tikkaat (kolme) kapenivat jatko-osien kohdalta.
Tikkaat päättyivät lavatasanteen kohdalla,  siirtyminen lavalle ja takaisin olikin vaarallisin kohta. Talvella oli rakenteissa lunta ja jäätä, liukkaat hiihtomonojen alla.
Eipä sitä tullut ajatelleeksi, jos vaikka putoaa, kukapa auttaa kun poika yksin on.
Tornista näkyi selkeällä ilmalla torneja ainakin  5-6:lta mäeltä, lisäksi Puijon torni, Pellesmän masto ja Rissalan lentokenttä (pimeällä kiitoradan valot.
Tornin läheisyydessä oli ennen sota-aikaa olleen tornin jäänteitä.

Näkymä Konttimäen tornista etelä-lounas- suuntaan ja komiomittaustorni, jossa näkyy kiipeilijöitä; Kuvausaika 1946-1950; kuvaaja tuntematon; Kuvat saatu Anna Koivukoskelta

Jukka Nykänen:
Akonmäki nousee ylväänä horisontin yläpuolelle. Mäen harjalla on ikivanha mänty, ainakin 400 vuotta vanha ja tietenkin rauhoitettu. Poikosena aina kipusimme se latvaan, jopa istuimme latvassa kuin mikä tahansa lintu. Joskus, tiettävästi 1940-luvulla, puun latvaosa oli myrskyssä katkennut. Vanhempi väki kylällä aina puhui, että tämän hongan latvassa (ennen sen murtumista) olisi ollut jonkinlainen varoitusmerkki lentokoneille. Itse tuota kyllä vähän epäröin, mutta sellainen tarina tuohon honkaan liittyy.


Kerro omia muistoja, “mäkijuttuja” palautelomakkeella:


Kartan tutkimista

Tutkimalla tarkemmin Muuruveden seudun pinnanmuotoja kartalta saa selville mäkien korkeudet – Missä mahtaa olla seutukunnan korkein kohta?

Tässä on käytetty Paikkatietoikkuna- sovellusta. Siellä pystyy maastoprofiili- työkalulla piirtämään viivan jonkin paikan yli ja katsomaan siitä korkeudet.

Tässä alla on kartta alueesta. Siinä voit valita eri karttatasoja. Oletuksena on päällimmäisenä “Rinnevarjostus”, josta saa varsin hyvän kokonaiskuvan pinnanmuodoista.
Kun tutkii asiaa maastokartasta ja vertaa sitä tuohon karttatasoon näkee, missä on alueen korkeinta seutua merenpinnan tasosta lukien: sitä löytyy pohjoisesta, Sydänmaan ja Pellonniemen suunnasta.

Otetaanpa tähän tämmöinen lämmittelytehtävä: Kartalla näkyy luoteen suunnassa nykyisen Kuopion korkein kohta,


Kartasta on otettu kuvankaappauksia, joissa näkyy alueen kartta ja maastoprofiili kartalla näkyvän viivan kohdalta. Mäet ovat tässä alla korkeusjärjestyksessä.
Luvut ovat korkeuksia merenpinnasta. Profiilista näkyy hyvin myös relatiiviset korkeudet eli rinteiden jyrkkyydet.
Kuvissa on linkki Karttapaikkaan.

Mäkiä kartalla maastoprofiilin kera

Pitkämäki 198,4 m; Korkeusprofiili ja kartta: Paikkatietoikkuna/Maanmittauslaitos
Karttapaikka
Kuva Jukka Nykäseltä; Pitkämäen-Västinniemen nuorisoa viikonloppuretkellä Pitkämäen Laivakivelle v. 1935.
Pahkamäki 195,6 m; Korkeusprofiili ja kartta: Paikkatietoikkuna/Maanmittauslaitos
Karttapaikka
Halssinmäki 194,1 m; Korkeusprofiili ja kartta: Paikkatietoikkuna/Maanmittauslaitos
Karttapaikka
Mustikkamäki 187,4 m; Korkeusprofiili ja kartta: Paikkatietoikkuna/Maanmittauslaitos
Karttapaikka
Honkasenmäki 150,2 m, Korpimäki 172,5 m; Korkeusprofiili ja kartta: Paikkatietoikkuna/Maanmittauslaitos
Karttapaikka
Konttimäet 169,4; Korkeusprofiili ja kartta: Paikkatietoikkuna/Maanmittauslaitos
Karttapaikka
Västinmäki 169,1 m; Korkeusprofiili ja kartta: Paikkatietoikkuna/Maanmittauslaitos
Karttapaikka
Akonmäki 169 m; Korkeusprofiili ja kartta: Paikkatietoikkuna/Maanmittauslaitos
Karttapaikka
Saarvonmäki 162,9 m ; Korkeusprofiili ja kartta: Paikkatietoikkuna/Maanmittauslaitos
Karttapaikka
Hovinmäki 162,9 m; Korkeusprofiili ja kartta: Paikkatietoikkuna/Maanmittauslaitos
Karttapaikka

Aarne Hagman

Muuruveden maaperästä

Tässä artikkelissa ei selosteta seikkaperäisesti alueen maaperää, vaan esitellään kartalla kaksi hyvin erottuvaa maastomuotoa.

Laajempi selvitys maaperästä:

Harjujakso

Muuruvedellä on yksi selvästi erottuva, jääkaudella syntynyt jäätikköjokien sulamisvesien hiekasta ja sorasta kasaama muodostuma. Se alkaa Tuusniemen puolelta Pitkäjärven eteläpuolelta ja jatkuu kapeana pitkittäisharjuna Salmijärvelle. Sen jälkeen se häviää näkyvistä, mutta putkahtaa sitten uudelleen pintaan matalampana Kauniskankaana Puutaansaarelle asti.
Muodostuma näkyy alla olevassa kuvassa vihreällä.

Kauniskangasta ei karttanimenä löydy, mutta tilan nimenä sillä on kytkös Muuruveden taidehistoriaan.

Maaperä 1:200.000; Lähde: http://gtkdata.gtk.fi/maankamara/

Kartta

Katso, liikuta ja zoomaa eri karttatasoilla

Kumpumoreenia

Alla olevalla kartalla näkyy osa Kiuruveden-Nilsiän kumpumoreenivyöhykettä, upeaa joskin matalaa rengaskuviota, jossa SYKEn sivuilla on arvokkaaksi moreenimuodostumaksi luokiteltu Saari-Palonen (näkyy kuvissa Lassilan mäeltä) sekä Mansikkamäki Kinahmin kvartsilaitoksen vieressä. Tämmöistä kuolleen jään tuotosta on kapea kaista Halunan järveltä kaakkoon vähän matkaa Saari-Palosen ohi.

Kartta

Katso, liikuta ja zoomaa eri karttatasoilla


Lähteitä

Aarne Hagman

Muuruveden vesistöjä

Akonvettä ja Petäjäniemi 27.6.2009; Kuva: Aarne Hagman

Muuruvesi on sekä entisen kuntamme että järven nimi. Kyllä sitä myös Muurutjärveksi kutsutaan. Vanhoissa kartoissa järven kohdalla lukee “Muurue”.
Muuruveteen vedet laskevat pitkin Nilsiän reittiä, jonka alkuna on Laakajärvi – Karttapaikka.
Siitä kun lähdetään kohti Muuruvettä vedet virtailevat Syvärin, Vuotjärven ja Akonveden kautta. Eteenpäin kun liplatellaan päädytään Juurusveden ja Kotkatveden kautta Kallaveteen. Kaikkien näiden järvien rannoilla on muuruvetisiä aikojen saatossa asustanut ja edelleen ainakin kesämökkiläisinä osan vuodesta viettää.
Suuri-Pieksä ja Ylä-Pieksä voivat siellä päin asuville tai asuneelle olla merkittävämpiä vesistöjä kuin Muuruvesi ja nuo muut mainitut järvet. Pieksän järvet ovat eri nimillä hyvinkin vanhoissa kartoissa jo merkittynä.

On seudulla toki monia muitakin järviä ja lampia: itse kullekin tärkeitä koti- ja kalapaikkojakin.
Pitempiä jokia alueella ei juuri ole, mutta virtapaikkoja ja puroja toki runsaasti.
Saaria, lahtia, salmia ja niemiä on lukematon määrä.

Jokia ja virtapaikkoja Karttapaikassa

Nimiarkisto

Artikkelin lähteenä on käytetty Nimiarkistoa, johon kootaan digitaalisessa muodossa Suomesta kerätyt ja arkistoidut keskeiset nimiaineistot. 
Aineistosta voi hakea nimiä määrätyn kunnan alueelta.

Kalapaikkoja

Alle on kerätty lista Muuruveden kunnan alueelta Nimiarkistoon kerättyjä “kala-apajien”, “apajien” ja “kalapaikkojen” nimiä.

Olisi mukava tietää, mitkä näistä ovat tämän artikkelin lukijoille tuttuja. Paikan yhteydessä on kartta paikan sijainnista: kartasta voi valita eri karttatasoja, myös maastokartan. Kartassa oleva paikkamerkki ei aina näytä olevan ihan kohdallaan.
Voit kertoa myös omasta kalapaikastasi, jota ei listalla ole – Tämän artikkelin tekijä kävi ongella mm. Onkikalliolla” ja haukia uisteltiin ja tuulaalla oltiin “Ryssänsillan” luona.
Voit kertoa tarinasi palautelomakkeen kautta.

Valikoima vesistöjen nimiä

Tähän on valikoiden koottu Nimiarkistosta “erikoisempia” vesistöpaikkojen nimiä. Mukana on myös niemiä ja saaria. On huomioitava, että nykyisessä kartassa paikka voi olla ihan eri nimellä tai sitä ei löydy kartalta ollenkaan. Paikkamerkki avautuvassa kartassa voi olla myös sivussa oikeasta paikasta.
Tätä listaa koskee sama pyyntö: Jos tunnet paikan ja sinulla on siihen joku suhde, kerro siitä.
Voit myös kertoa jostain muustakin sinulle tärkeästä vesistöpaikasta.

Klikkaa auki alasvetovalikko

Aarne Hagman