Savon Sanomat- lehti 04.12.1912 on Muuruveden teemanumero. Se löytyy Kansalliskirjastosta.
Siitä, fraktuuraa lukien on suoraan ja sellaisenaan ilman sanojen korjauksia tai muita muuttamisia kirjoitettu tämän artikkelin teksti. Tästä on tiedotettu Savon Sanomille ja lupaakin on kysytty. Lehti pitää tätä hienona asiana.
Nimi Muuruvesi on varmaankin ensin annettu sille vedelle, joka Karhonveden ja Akonveden välillä täyttää osan siitä vesistöstä, jota Pohjois-Savon maantieteessä olemme oppineet tuntemaan Nilsiän reitin nimellä.
Asutuksen levittyään veden seuduille, joka on tapahtunut verrattain myöhään sai sen ja vielä Akonvedenkin pohjoispuolella oleva asutus Muuruveden kylän nimen, joka silloisena kylänä käsitti suuremman alan kuin nyt. Siihen viittaa sekin, että v. 1805 mainitaan tähän kylään kuuluvina tiloina: Koski, Sorsasalmi, Virta, Niemi, Pirttilampia, Koiramäki ja Vuotjärvi. Kun sitten viimein aikaa kului noin satakunta vuotta eteenpäin yllämainitusta luvusta, sai joukko Muuruveden ympärillä olevia kyläkuntia muodostaa oman kunnan ja sekin sai nimekseen Muuruvesi.
Jos lisäämme tähän uuteen kuntaamme koskevista ennen mainitun vesistön vesistä, Karhon- , Muurut- ja Akonveden joukkoon, vielä puuttuvan, Vuotjärven ja muistamme, että näitä eri vesiä yhdistää alhaalta lähtien, Matkusvirta, Muuruvirta ja Juankoski, niin saamme kunnallemme jonkinlaisen maantieteellisen halkaisijan. Joka kuntamme rajoja etsii, niin hän saisi hakea pohjoisrajaa kauempana tästä vesistöketjusta kuin eteläistä, tarvitsematta kuitenkaan sitäkään piirtäissään mennä 1 1/2 a 2 penikulmaa kauemmaksi missään. Näin esittäisimme uuden kuuntaamme maantieteellistä asemaa ja tälle isänmaan palstalle omat esi-isämme – ja osaksi jo nykyinenkin polvi – elämänsä työn uhranneet siinä valmistaakseen olinpaikkaa tuleville sukupolville.
Se oli varmaankin kalarikkautensa kautta kun mainitut vedet ensin vetivät asukkaita puoleensa. Niinpä tiedetään, että luvulla 1500 harjoitettiin kalastusta Muurutvedestä läänin laskuun. Myöhemmin se vuokrattiin yksityisille luonnossa maksettavaa vuokraa vastaan, kunnes se viimein v. 1660 paikoilla joutui talonpoikain oikeudeksi. Siis, ajatus oli juurtunut maahan kiinni, niin että se voi tämänkin tulolähteen itselleen hallita. Kun ajatus sitten yhä enemmän eteni ja tiheni oli kalastus tietysti tullut maanviljelyksen rinnalla sivutoimeksi. Peltoa raivattiin, kaskea poltettiin, soita ojitettiin ja vesistökin sai tärkeytensä myöskin kulkuväylänä – Puolivälistä viime vuosisataa perattiin ensi kertaa Muurutkoski, joka vuosisatoja oli pyörtänyt väylämme vesiä ja tuudittanut selkiämme sukoja kulkuväylää varten. Ja vielä on mainittava, että vesiemme malmirikkautta hyväkseen käyttäen, syntyi jo puolitoista vuosisataa sitten rautatehdas Juankosken vieremälle. – Tästä tehtaasta ja sen vaiheista sisältää lehtemme kuvin ja sanoin tarkemman selostuksen. Näin on kehitys vähitellen kulkenut nykyisyyteen.
Olemme viitanneet siihen, että Karhonvesi on alhaalta ensimmäinen, ilmansuuntaansa nähden auringonlaskua lähinnä, ja huuhtelee siis kuntamme rajarantoja sen läntisellä syrjällä. Se kiertelee ja kaartelee monia saaria ja niemiä, muodostellen salmia ja lahdelmia joista ennen ja nyt on runsaasti veden vilja vangittu. Pohjoispuolelle tämän veden jää Murtolahden kylä. Kun tarkastaa saaria ja rantamia ja syvemmälläkin manteretta niin löytää, ettei maa tällä syrjällä kuntaamme ole kunnoton viljelijänsä asuttavaksi, kauttaaltaan kasvaa metsää ja kaunistaakin se vielä siellä ja täällä verrattain raiskaamattomana, sekä rantaa että manteretta. Ja löytyy auran allekin maata, sekä kasvu- että suoperäistä. Ei ole syytä viljaa muualta noutaa; luonto on luvan antanut sen kotonakin kasvattamisella.
Yhdellä kulmallaan pistää Pieksänkin kylä Karhonveteen, yhdistäen siten asukkaat Pieksäntaipaleen väljemmille vesille ja löytyy sitte itse kyläkunta Pieksäjärvien ympärillä. Enempi alavilla rantamilla kertovat tasavat pellot ja niityt viljavasta maasta ja viisaammalla käyttämisellä huolehditut metsät somentavat viljelyksien väliää niin, että Pieksät raittiina lainehtivat täyteläisessä ympäristössään tarjoten rannoilleen iloa, innostusta ja toivoa. Maanpinnan muodostus on, kuten sanottu, enemmän tasaista. Se kyllä siellä täällä, kuten Saarvossa ja Konttimäessä kohoaa vuoreksikin, mutta ahtaimmilla aloilla ei se silmäänpistäväisesti vaihtele. Maa on laadulleen raskaampaa kuin mäkiseutujen ja edellyttää sentähden ojitukseen ja muokkaukseen nähden omat vaatimuksensa, mutta viljavaa se on ja viljan se takaa kun muokattu kerros on kyllin vahvaksi saatu. Suot ovat laadulleen hyviä ja vielä jää metsillekin lihavaa maata. Hyviä viljelysalojaan ovatkin kylän miehet koittaneet lähetä sekä yksityisesti, että yhteisvoimin kohottamaan.
Murtolahden kylää yhdistää Pieksään uusi maantie ja täältä se jatkuu kunnan keskukseen. Pohjoistakin kohden kulkee maantie vieden Nilsiään ja Siilinjärvelle päin. Jos seuraakin tätä tietä mainittuun suuntaan, niin tapaa yhden rajakylistämme, Niinimäen. Tännepäin kohoo maa vähitellen, tahtoen nostaa “rajavahtimme” katselemaan keski-kuntamme kuulumisia. Kohotessaan on pinnan muodostus käynyt enemmän vaihtelevaksi; maanlaatukin on edellisestä muuttunut, ollen se enemmän multamaista (hienoa hikekaa), mutta silti, varsinkin kauemman viljeltynä ja vaatimustensa mukaan käsiteltynä on se viljelijälleen kylläkin kiitollista. Suot, joita täälläkin kaikille löytyy, ovat enemmän tai vähemmän kiitollisia viljelykselle. Metsiä on osaksi kaskettu osaksi muuten huonommasti huolehdittu, jotenka niitä toisin paikoin toivoisi enemmän yleneviksi.
Jos kuitenkin siirrymme takaisin vesistöimme – ja muistamme Muurutvettä. Kun on laivalla tullut läpi Matkussalmen aukenee Muurutselkä avarampana eteen. Sen pohjoinen ranta kiertelee tasaisine lahtineen vesistön yläväylään päin yhtyäkseen enemmän saarisen ja salmisen etelärannan kanssa kauniilla Muurutreunamalla toisiansa tervehtimään. Pohjoista suuntaa kulkiessaan sattuu silmä, rannalla näkyvien asunnoiden yli kauniina pidettyyn kirkkoomme, joka pienen petäjikön keskeltä kohottaa kattoaan auringon asuntoja kohti.
Kun nousee pois laivasta Kurikkaniemessä, niin huomaa ehkä tulleensakin kirkon ympäristöön, vaikkakin asunnot ovat siroteltu sinne enemmän hajalleen vaarojen ja metsiköitten väliköille. Ei voi muuta toivoa, että tämä kylämme laajetessaan pysyisi muodolleen samana – vähän peltoa jokaisen kartanon vierellä ja palanen metsää pellon aidan takana. Täten se säilyisi todellisena maalaiskylänä ja muodostaisi kauankin kuluttua, kauniin kantaseudun kunnallemme.
Sitten jatkuu kylän raja yhä ylöspäin, seuraten Akonveden pohjoisrantaa aina Karjalankoskelle asti. Tämä rantama on kantaaltaan viljavaa, sekä niityksi että raivioksi. Kun etenee rannasta ylemmäksi tulee maanpinnan muodostus ja maan laatukin vaihtelevammaksi, tarjoten kuitenkin täältäkin paikkoja kasvaville polville ja tilaa niittyjenkin sijoiksi.
Paitsi ennen mainittua Pieksän tietä, lähtee kirkonkylästä pohjoiseen päin maantie kulkien läpi Pelonniemen Nilsiään. Samasta tiestä eroo vielä haara Juantehtaalle ja yrittääpä yksi pätkä eteläiseenkin kyläämme Västinniemeen, mutta tulee – ainakin toistaiseksi katkaistuksi Muuruveden kanavalla.
Tämä eteläinen kylämme on kyllä Muuruveden ja osalta Akonveden etelärannikolla. Toisinaan on ranta kovempaa toisinaan kaunistakin nousten sellaisena ylemmäksikin vedestä. Maa pinnanmuodostuksensa ja maanlaatuunsa nähden vaihtelee tuntuvasti, tarjoten lahtiensa ja pikkujärviensä vieremillä maata kaikenlaista – tasaista, jäykempää mäkistä ja leveämpää, sekä siellä täällä aina soitakin välissä.
Seuratessa vesistöä yhä ylöspäin tapaamme Akonveden itäisen osan, joka runsaine saarineen ja niemineen tarjoo viljelijöilleen kai yhden kuntamme ihanimmista, kaunisten kalavesien ympäröimistä seuduista. Laadulleen on maa usein erittäin hyvää ja joskin se on joskus jäykänlaista, mutta sille sopivain viljelystapojen avulla juuri sellaisesta saakin varman ja viljavan pohjan. Vielä löytyy soitakin ja viljelykselle tarjona ja metsämaillekin saa vielä hyvää pohjaa. Luonto on hyvin maan ja kauniiden asemien puolesta antanut kiitolliset edellytykset. Viljelyksiä voimistavaa ja kaunistavaa työtä toivookin tulevat polvet tämän kolkkamme kyntäjiltä. Liikennettä tänne välittää laivaväylä päättyen Akonpohjan, josta maantiet johtavat enemmän kaukaisia rajaseutuja Kaaville päin ja välitse pienten lahtien Juankosken kuohuja kohti.
Koskisena ei Vuotjärven laskuväylä kelpaa laivojen kulettavaksi, mutta sen alaseutunn ei liikenne sittekään seisahdu. Sitä jatkaa Juantehtaan kapeakiskoinen rautatie ja yläjuoksulta on taas pitkä ja kaunis Syvärin laivaväylä vapaa purjehdittavaksi. Jos tätä väylää purjehtii ylöspäin ja pistäytyy maalle ensimmäisestä laivasillasta, niin on tullut kuntamme itäisen rajan kylistä pohjoisempaan. Ja löytää täältä joukon taloja tasavia multamaita. Joskin laiva kääntyy vähän kylästämme syrjään, suunnatessaan kulkunsa Pisanvuorta kohti, niin veneellä voisi jatkaa kulkua lahtia ja salmia pitkin ja löytäisi miltei joka talon kauniin veden rantamalla, ja viljaa nekin rannat kelpaavat kasvamaan.
Siirtyessä enemmän länteenpäin nyt puheena olleesta kyläkunnasta tulee pian Pelonniemelle, josta ennen olemme maininneet että sen halkasee Muuruvedeltä Nilsiään johtava maantie. Tämä kylä ei kosketa missään valtavesistöämme, sille näkyy ainoastaan joitakuita pieniä “sisäjärviä”. Täällä on maanpinnan muodostus eniten epätasaista, muistuttaen mäkisiä Pohjois-Savon seutuvia. Pellot ovat mäkien rinteillä ja niityt niiden notkoissa, mutta molemmat nämä palkitsevat kyllä kyntäjänsä kun sitä toimella tekevät. Metsiä on kauan kaskeksi kaadettu. joten nykyisen ja tulevan polven pitäisi viisautta käyttää, koittaissaan edistää seutunsa kuntoa ja kauneutta .
Loppulauseet kuvana:
Kirjurina Aarne Hagman
