Kylän keskusta

Kylän rakennukset ja toiminnot

Vuosisadan vaihteen jälkeen 1900-luvun alussa Muuruveden kylä alkoi rakentua pikkuhiljaa sataman, myllyn ja meijerin sekä kirkon väliselle alueelle. Kauppiaat rakensivat satamaan tarvitsemansa varastomakasiinit. Nykyään kesäaikana auki oleva Satamakahvila Muru toimii entisessä makasiinissa. Muuruvedelle muuttanut rakennusmestari K.A. Honkavaara (aiemmin Hall) suunnitteli useita kylän merkkirakennuksia, kuten pappilan, toisen koulun, vanhainkodin ja Nuorisoseuran talon, joka nykyään tunnetaan Kylätalona. Palveluita kylässä löytyi kauppojen ja kestikievareiden lisäksi räätälistä suutariin ja Nuorisoseurantalolla järjestettiin tansseja. Kylän vanhin asuinrakennus on perimätiedon mukaan Alatalon tupa, jonka kattohirteen on kaiverrettu vuosiluku 1842 ja joka on muutettu savupirtistä uloslämpiäväksi 1860. Nykyään Kaartotien päässä Alatalon pihapiirissä toimii Topin Maatilamyymälä.

Tältä näytti kylän keskusta 1960-80 -luvuilla:

Näkymä kaupalta 1980-luvulla, edessä oikealla Jussin kulman kauppa, takana Apteekin talo ja sen matalammassa osassa Säästöpankki ja Muuruska-baari. Kuva Jukka Nykänen
Kylän keskusta n. 1980, kuvaaja Jukka Nykänen
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Ilmakuva-Jukka-Nykanen-n.1970.jpg
Ilmakuva kylästä n. 1970, Osuuskaupan takana näkyy punainen puhelinkeskuksen talo. Valokuva Jukka Nykänen
Kekäläisen/Tikkasen kauppa 1980 ennnen purkamista, kuva Erkki Luukkonen
Näkymä Säästöpankin/Apteekin talon pihasta Kekäläisen kaupalle päin. Kuvassa näkyvät myös vielä Kekäläisen varastot. kuvaaja Helvi Korhonen, Kotiseutumuseon kokoelmat
Uusi kauppaTerhon tori jo takana ja vanhan kaupan purku
Uusi kauppa Terhon tori jo takana ja vanhaa kauppaa puretaan, kuvaaja tuntematon, kotiseutumuseon kokoelmat
Säsätöpankin talo, kuvaaja tuntematon, Kotiseutumuseon kokoelmat
Apteekin talo talvella, kuvaaja tuntematon, Kotiseutumuseon kokoelmat

Vanhojen koulujen vaiheita

Vanhin koulurakennus, (alla olevassa kuvassa vaalea rakennus) rakennettiin talkoilla ja se valmistui 20.9.1889 ja aloitti yläkansakouluna 7.10.1889. Kun oppilasmäärät kasvoivat rakennettiin rakennusmestari K.A. Honkavaaran suunnittelema toinen koulurakennus, joka valmistui 1909 ja alakansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1922.

Sen jälkeen kun nykyinen koulurakennus Oppipolun päässä valmistui 1954, vanhimmassa koulurakennuksessa toimivat Muuruveden kunnan vuokralaisina mm. seuraavat yritykset ja yhteisöt:

  • Savon Voima 1957-1962
  • Helvi Korhosen Kukkakauppa 1956-1962
  • Muuruveden kunnallinen keskikoulu 1963-1973
  • Juankosken kunnan kansalaisopiston työtila, mm. veneen rakennuskurssi
  • Kyläkirjasto ja Kyläyhdistyksen toimintatupa; kankaan ja mattojen kudontaa
  • Taiteilijaseuran työtila

Nykyään molemmat vanhat koulurakennukset ovat yksityisomistuksessa.

Vanhat koulut, edessä näkyy Kallan kaupan hevospuomi. Kuvaaja tuntematon, Kotiseutumuseon kokoelmat
Osuuskuntien talon harjannostajaiset 19.9.1953
Osuuskaupan ja Osuuskassan talo, kuvakaappaus Ylen elävä arkisto
Muuruveden osuuskaupan henkilökunta 1965/1966.
edessä: johtaja Reino Pakarinen, myymälänhoitaja Valtteri Turunen ja ruokaosaston hoitaja Anja Kortevaara.
rivi 1: Sirkka Toivanen, Kaija Miettinen, Marjatta Bruun, Terttu Eriksson, Reino Launonen ja Risto Toivanen
rivi 2: Sylvi Turunen, Gunnar Roininen (keskusvarasto), Leena Rissanen (konttori), Elsa Hyvärinen, Irmeli Väänänen, Rauni Korhonen ja Urho Puustinen
rivi 3: Jussi Leskinen (kuljetus) ja Lassi Ahonen (myymäläauto)
Kuvan on alunperin julkaissut Tuula Jokinen Facebookin ryhmässä “Muuruveden historia ja vanhat kuvat”.

Kuvan lähde ja kuvaaja ei ole tiedossa
Henkilöt on kuvaan kirjannut Väinö Hämäläinen
Koululaiset pyörineen Osuuskapan edessä, kuvaaja tuntematon, Kotiseutumuseon kokoelmat