Category: kotiseutupolun 1. vaihe

Muuruveden koulun 138 vuotista historiaa

Ensimmäinen yleinen kansakoulu aloitti Kauniskankaalla 1886 Muuruveden kunnan ja seurakunnan 50-vuotisesta historiasta 1908-1958 kertovassa kirjasessa kerrotaan, että Muuruvedellä aloitti 11.10.1886 ensimmäinen yleisillä varoilla ylläpidettävä kansakoulu nimeltään Muuruveden kansakoulu. Kansakouluasetus oli säädetty 1886. Usko sivistyksen ja koulutuksen voimaan oli vahva vaikka ei ollut varmuutta saisiko koulu tukea Nilsiän pitäjältä tai valtiolta. Muuruveden alue kuului tuolloin Nilsiän …

Jatka lukemista

Papintie

Papintie lähtee kirkonmäeltä kirkkoa vastapäätä entisen Terveystalon vierestä Pappilan rantaan. Tien risteyksessä oli oikealla puolella mäen alla kirkkolähde, jossa kirkkoon tulijat kävivät virkistäytymässä, huuhtelemassa kasvojaan ja jalkojaan ennen kirkkoon menoa. Kirkkolähteestä johdettiin aikanaan vesijohto pappilaan. Terveystalo rakennettiin Ruotsin kansan avustuksella heti sotien jälkeen. Terveystalossa toimi nimensä mukaisesti aluksi vähän aikaa myös lääkärin vastaanotto terveyssisaren vastaanoton …

Jatka lukemista

Kylän keskusta

Kylän rakennukset ja toiminnot Vuosisadan vaihteen jälkeen 1900-luvun alussa Muuruveden kylä alkoi rakentua pikkuhiljaa sataman, myllyn ja meijerin sekä kirkon väliselle alueelle. Kauppiaat rakensivat satamaan tarvitsemansa varastomakasiinit. Nykyään kesäaikana auki oleva Satamakahvila Muru toimii entisessä makasiinissa. Muuruvedelle muuttanut rakennusmestari K.A. Honkavaara (aiemmin Hall) suunnitteli useita kylän merkkirakennuksia, kuten pappilan, toisen koulun, vanhainkodin ja Nuorisoseuran talon, …

Jatka lukemista

Muuruveden sataman esittely

Museon vaihtuvan näyttelyn tilassa suppea valokuvakatsaus Muuruveden vesiliikenteen historiaan. Museo on avoinna kesän säännönmukaisen aukiolon jälkeen sopimuksen mukaan, soita siis 050-547 37 88 Anna.

Kallan kauppa

Kallan kauppa, aluksi Muuruveden Osuusliike Työkansan myymälä, muuttui sittemmin Osuusliike Kallaksi. Olavi Kääriäinen lähetti meille palautelomakkeella arvokasta tietoa; hän tunnisti Kallan kaupan rappusilla seisovan maalarin, joka on hänen isänsä maalari Martti Kääriäinen Kuopiosta. Hän oli kierrellyt maalaamassa Kallan kauppoja muuallakin. Tässä muutamia kuvia Kallan kaupasta:

Osuuskassa

Keisarillisen senaatin talousosasto hyväksyi Muuruveden Osuuskassan säännöt 15.10.1903. Maamiessseurassa päättettiin perustaa Osuuskassa vähävaraisten maamiesten luottolaitokseksi Pellervo-seuran neuvojan agronomi J.G. Laguksen esitelmän perusteella. Muuruveden Osuuskassa oli maamme ensimmäinen Osuuskassa. Osuuskassan hallitukseen vuosina 1904-1905 kuuluivat kuvassa olevat henkilöt. Takarivi vasemmalta poliisikonst. Tatu Kortelainen, mv Olli Kekäläinen /(Vääränm), mv Augusti Räsänen, nahkuri Janne Jokela, puuseppä Pekka Parviainen. Keskirivi …

Jatka lukemista

Työväentalo ja Muuruveden kirkonkylän työväen yhdistys

Muuruveden Työväenyhdistys ry perustettiin 1900-luvun alussa. Yhdistykseen kuului eri alojen ammattimiehiä sekä maataloissa ja puutavaran uitossa ja käsittelyssä työskennelleitä ihmisiä. Työväen yhdistyksen oma talo valmistui jo ennen Nuorisoseurantaloa. Toimintaan kuuluivat kokoukset, juhlat ja iltamat sekä näytelmäpiiri. Yhteistyö Nuorisoseuran kanssa oli sopuisaa ja samalla lipulla pääsi sekä Työväen yhdistyksen että Nuorisoseuran Juhannusjuhliin.

Muuruveden kallioperän erikoisuuksia; kirkon kivet

Geologi Olli Äikäs on tehnyt tänne kolme artikkelia Muuruveden kallioperästä. Ensimmäisessä artikkelissa selostetaan kallioperäkartoituksen historiaa. Toisessa artikkelissa on esitelty tarkemmin itse kallioperän koostumusta. Tässä artikkelissa kerrotaan joistakin Muuruveden kallioperän erikoisuuksista sekä kirkon rakennukseen käytetyistä kivilajeista. Kallioperäkartoituksessa tehtiin havaintoja myös jäätikön kuljettamista irtolohkareista, etenkin soramontuilla, metsäteiden varsilla ja vähän veden aikaan rannoilla. Kalkkikivilohkareita löydettiin esimerkiksi Putaansalmen …

Jatka lukemista