Ruskakuvausretkellä 2.10.2020

Ruska oli Muuruvedenkin seudulla parhaimmillaan ja siksikin tein valokuvausretken Lassilan ja Erolan mäille, joista olin saanut tietää hyviä näköaloja aukeavan.
Kiipesin myös Västinmäelle, josta näkyivät minulle jo lapsuudesta tutut paikat.

Artikkelin kuvista ja kartoista

Paikalta on panoraamakuva ja niitä yksittäisiä maisemakuvia, joista panoraama on tehty. Olen tehnyt kuvauspaikasta kartan, jossa näkyy panoraaman kuvaussektori.
Tässä on linkit kuvauspaikkoihin Kansalaisen karttapaikassa:

Artikkeliin upotetut kuvat ja niissä olevat maisemakohteet eivät näy kovinkaan tarkasti. Mobiililaitteella niitä voi suurentaa sormiotteella ja pc:llä ne kannattaa avata hiirellä selaimen uuteen välilehteen ja katsoa niitä suurempana siellä.

Panoraamakuvat ovat samalla linkkejä Flickriin, jossa niitä voi katsella tarkemmin.

Lassilan ja Erolan mäiltä

Mikko Erolan ja Ilkka Parviaisen mukaan mäille näkyy kerrostaloja Kuopiosta ja ne erottaa aamuauringossa paljain silmin. Talojen täytyy olla Taivaanpankolla ja ehkä myös Inkilänmäellä. Ne ovat maisemassa vähän Puijon vasemmalle puolelle. Myös Haapaniemen lämpövoimalan piippu näkyy ja etenkin talvipakkasilla sieltä nouseva savu on helposti havaittavissa. Siilinjärveltä näkyvät Tarinaharjun entinen sairaala ja kirkko. Nekin erottaa aamuisin selkeällä säällä paljain silmin.  

Olin kuvaamassa maisemia iltapäivällä kahden jälkeen, kun aamulla oli ollut taas sumuista. Ajankohta ei ollut paras mahdollinen, koska utua oli edelleen ilmassa ja aurinko paistoi vastaan lounaasta, jolloin kameran linssiin tuli heijastumia.
Pitääpä käydä joskus toiste ja kirkkaalla säällä: Ei nyt varmaan enää tänä syksynä, mutta vaikka sitten jonain kuulaan hehkeänä kevätaamuna.

Luonnollisesti paikkojen asukkaat ovat tietoisia käynneistäni ja heiltä on kuvaamiseen lupa: Näkyyhän kuvissa myös taloja ja hiukan niiden pihapiiriä.

Panoraamakuvan sektori Lassilan mäeltä 2.10.2020; Kartta: Kansalaisen Karttapaikka

Kuvat Lassilasta

Panoraamakuvia on kaksi eri versiota. Ne avautuvat kuvasta Flickriin, jossa niitä voi tutkia suurempana.4

Muuruvesi; Lassilan peltoharju 2.10.2020; panoraama 1 Muuruvesi; Lassilan peltoharju 2.10.2020; panoraama 2
Lassilan mäeltä 2.10.2020
Lassilan mäeltä 2.10.2020

Kuvat Erolasta

Panoraamakuvan sektori Erolan mäeltä 2.10.2020; Kartta: Kansalaisen Karttapaikka
Muuruvesi; Erola 2.10.2020; panoraama
Erolan mäeltä 2.10.2020

Jouko Tiihonen muistelee:
“Kansakoulun kolmannella tai neljännellä luokalla ollessani kuljin tästä ensimmäisen kerran. Varmaankin ollut perjantai, kun koulusta hiihdin kotiin, Pelonniemen koululta ensin tietä pitkin Palosen rantaan, josta sitten mahdollisesti Pelonniemen kierto -laturetken latuja pitkin tai sitten (Palosen etelärannalta alkaen) metsätyön ajouria pitkin kotiin Lähteenkorvantien varteen. Ei sen aikaisilla puusuksilla kantti ottanut jäisen tien pintaan, joten sladissa saattoi välissä mennä – mutta silti oli kiva pitkä lasku”

Tällä omalla retkelläni ajelin järven toiselle puolelle.
Jätin auton Muurutvirran sillan jälkeen parkkiin ja kävelin kuvaamaan sillalta ruskamaisemaa

Muurutvirran sillalta 2.10.2020

Västinmäeltä

Olin katsellut etukäteen kartalta, että Västinmäelle pääsee samannimistä metsätietä pitkin Lautalantien kautta. Viimeinen nousu oli sen verran jyrkkä, että en siitä autolla yrittänyt vaan kävelin huipulle.
Jos ihan tarkkoja ollaan en mennyt sen varsinaisen, karttaan nimellä merkityn Västinmäen päälle – Siis sen mäen, jonne nuoruudessa tuli käveltyä ja kiivettyä Narislahdesta, jonne tulin veneellä.
Valitsin tämän viereisen mäenlaen siksi, että ilmakuvan mukaan siellä on avohakkuu: Niinkuin olikin ja sen kumpareelta hyvät näkymät.

Västinmäki; Panoraamakuvan sektori; Kartta: Kansalaisen karttapaikka

Kukin voi panoraamasta etsiä itselleen tuttuja paikkoja. Hiukan kuvan keskikohdan vasemmalla puolen näkyy Muurutjärven rannalla entisen meijerin rakennuksia ja niistä oikealle Savolanniemi, Muurutvirran suu ja Putaansaaren rannan taloja.
Jos oikein tarkkaan katsoo, niin kaukana horosontissa, vasemmalla olevan keltaisen koivun oikealla puolella erottuu Pisan profiili.

Panoraama Västinmäeltä 2.10.2020
Västinmäeltä 2.10.2020; Maisemaa itään

Yllä olevassa kuvassa pohdin yhdessä Jukka Nykäsen kanssa, mikä on kuvassa kaukana, oikealla näkyvän kellertävän mäen päällä oleva korkea kohde. Jukka sen hoksasi: Luikonlahden kaivostorni siinä näkyy. Akonmäkeäkin honkineen aluksi siihen ajateltiin, mutta kuvan suuntaa tarkemmin tutkittaessa se näkyy tässä kuvassa vasemmalla näkyvien koivun latvojen takana.

Västinmäeltä pohjoiseen 2.10.2020

Anna palautetta ja kommentoi

Olisi mukava tietää, jos näet kuvissa jotain, mitä haluat jakaa muillekin tiedoksi tai haluat muuten kommentoida tämän artikkelin sisältöä.

Aarne Hagman