Keisarillisen senaatin talousosasto hyväksyi Muuruveden Osuuskassan säännöt 15.10.1903. Maamiessseurassa päättettiin perustaa Osuuskassa vähävaraisten maamiesten luottolaitokseksi Pellervo-seuran neuvojan agronomi J.G. Laguksen esitelmän perusteella. Muuruveden Osuuskassa oli maamme ensimmäinen Osuuskassa.
Osuuskassan hallitukseen vuosina 1904-1905 kuuluivat kuvassa olevat henkilöt. Takarivi vasemmalta poliisikonst. Tatu Kortelainen, mv Olli Kekäläinen /(Vääränm), mv Augusti Räsänen, nahkuri Janne Jokela, puuseppä Pekka Parviainen. Keskirivi vasemmalta opettaja Juho Vihtor Toivanen, kauppias Juho Kivelä(Michailoff), mv O.P. Zitting, mv Juho Zitting, mv Antti Oskar Miettinen. Eturivi vasemmalta kauppias Emil Lappalainen, kanttori J.V. Eriksson, kivimies Juho Pekka Vartiainen, agronomi Olli Vartiainen.
Osuuskassan hallitus 1904-1905, kuvaaja tuntematon, Kotiseutumuseon kokoelmat
Aluksi Osuuskassa toimi Alatalossa ja sittemmin J.V- Erikssonin, A.O. Miettisen ja Kalle Rissasen asunnoissa, kunnes 1920 Osuuskassa hankki omistukseensa kauppias Lappalaisen vanhan kauppakartanon.
Osuuskassan edessä Tauno Mertanen ja Erkki Korhonen n. 40-luvun lopussa, kuvaaja tuntematon, Kotiseutumuseon kokoelmat
Osuuskassan talo, kuvaaja Erkki Luukkonen, Kotiseutumuseon kokoelmat
Kun Osuuskuntien talo valmistui kylän keskustaan 1954, muutti Osuuskassa sinne. Sodan jälkeisiä kassanhoitajia ja pankinjohtajia olivat mm. Lauri Auvinen, Antti Ronkainen ja Erkki Häkkinen. Vuodesta 1970 Osuuskassat muuttuivat Osuuspankiksi ja Koillis-Savon Osuuspankit yhdistyivät. Osuuspankin Muuruveden konttorin toiminnot siirtyivät Juankosken Osuuspankkiin vuonna.
Muuruveden Työväenyhdistys ry perustettiin 1900-luvun alussa. Yhdistykseen kuului eri alojen ammattimiehiä sekä maataloissa ja puutavaran uitossa ja käsittelyssä työskennelleitä ihmisiä. Työväen yhdistyksen oma talo valmistui jo ennen Nuorisoseurantaloa. Toimintaan kuuluivat kokoukset, juhlat ja iltamat sekä näytelmäpiiri. Yhteistyö Nuorisoseuran kanssa oli sopuisaa ja samalla lipulla pääsi sekä Työväen yhdistyksen että Nuorisoseuran Juhannusjuhliin.
Työväen talo vuonna 1910,, kuvaaja tuntematon; Finna-arkistot
Työväentalo vuonna 1985 ennen purkamista. Kuva Jukka Nykänen
Tervetuloa Kotiseutupolun avajaistapahtumaan! Muistatko vielä miltä kylän raitti näytti 50-luvulla?
Kekäläisen/Tikkasen kauppa ennen purkamista 1980-luvulla. Kuva Erkki Luukkonen
KOTISEUTUPÄIVÄN OHJELMA
Klo 10 kokoontuminen kirkon parkkipaikalle, Kotiseutupolun 1. taulun luo, josta opastettu kävely kotiseutupolkua pitkin kylän keskustan kautta Kylätalolle.
Liukuva lounas Kylätalolla klo 11 – 12.30, hinta 10 Euroa. Ilmoittautuminen ruokailuun viimeistään 10.7.2021 Eijalle numeroon 0405527859 tai Tuulalle 0400915442
Ohjelmassa Kylätalolla klo 12.30 alkaen
Kotiseutupolun ja työryhmän esittely
Soitinyhtye Savonian pelimannit
Toini Heikkinen esittää äitinsä, västinniemeläisen Alma Holopaisen runoja
yhteistä kylän tarinoiden muistelua
Arja Koistinen esittelee kansallispukuja
Klo 14.30 Opastettu Kävely Satamaan, jossa Kotiseutupolun 3. taulun esittely
satamakahvila Murusta kahvia ja virvokkeita pikkurahalla
Tule tuulettamaan kansallispukuasi!
Tapahtuman järjestävät Muuruveden Kotiseutuyhdistys, Muuruveden Kyläyhdistys, Muuruveden Jyske sekä Eläkeliiton Muuruveden yhdistys yhteistyössä.
Tervetuloa Muuruveden Kotiseutuyhdistyksen vuosikokoukseen Kylätalolla keskiviikkona 12.5.2021 klo 18.00!
Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.
Tule keskustelemaan kanssamme Kotiseutuyhdistyksen hankkeista ja kertomaan meille ajatuksiasi ja toiveitasi Kotiseutuyhdistyksen toiminnasta.
Makasiinin hirsikorjaus
Monien asiantuntijavierailujen, lausuntojen ja suunnitelmien jälkeen pääsemme vihdoin aloittamaan Kotiseutumuseon Makasiinirakennuksen hirsien kengitystyön valmistelun maanantaina 10.5.2021. Hirsikorjaus tehdään arkkitehti Juha Rajahalmeen työsuunnitelman mukaan. Projekti alkoi syksyllä 2019 korjaussuunnittelulla ja olemme saaneet Museovirastolta hankeavustusta sekä korjaussuunnittelua että itse korjausta varten. Lisäksi hankkeen valmisteluun ovat osallistuneet talkoohengessä lukuisat lähiseudun maanviljelijät tekemällä konetyötä ja lahjoittamalla hirret. Suurkiitos kaikille hankkeessa mukana oleville avusta jo nyt!
Talkoot
Kiitos paljon kaikille ahkerille talkoolaisille! Näin saatiin hirsikorjaus alkuun kun tyhjennettiin makasiinin viljasiilot museoesineista ja siirrettiin ne konehalliin.
Aiheesta aiemmin kirjoitettua:
Makasiinin hirsikorjausta varten järjestämme talkoot perjantaina 7.5. ja lauantaina 8.5.2021 klo 09 – 15. Talkoissa tyhjennetään makasiinin kaksi viljasiiloa museoesineistä, jotta hirsikorjausta päästään tekemään. Museoesineet siirretään asianmukaisesti ja väliaikaisesti Konehalli-rakennukseen. Samalla inventoidaan viljasiiloissa olevat museoesineet.
Talkoolaisille on järjestetty ruokailu Torinkulman yläkerrassa klo 11.30 – 12.30. Ruokailu organisoidaan korona-turvallisesti.
Talkoolaisille on varattu maskit ja rukkaset Kotiseutuyhdistyksen puolesta.
Alla olevassa artikkelista voit lukea millaista elämä oli Muuruveden Purjejärven Vanhalla Paikalla 1880 – 1921. Amanda Martikainen, o.s. Tengvall, syntyi 1897 Purjejärven Vanhalla Paikalla Jussi (Johan, Janne) Tengvallin ja hänen vaimonsa Ulla (Ulriikka), o.s. Kervinen, neljäntenä lapsena. Amanda Martikaisen muistelmat tallensi hänen tyttärensä Eila Sakslin vuonna 1971. Eila Sakslin on myös täydentänyt muistelmia mm. lohkomisasiakirjoilla ja muilla faktatiedolla. Luvan muistelmien julkaisemiselle antoi Eila Sakslinin tytär Maija Sakslin.
Amanda Tengvallin muistelmia on muokattu siten, että samoja asiasisältöjä koskevat lauseet on ryhmitelty samaan kappaleeseen, samoin on lisätty väliotsikot ja tekstin lihavoinnit. Muistelmatekstit sellaisenaan on julkaistu tässä artikkelissa vaalean keltaisella taustalla kursivoituna.
Amanda Wilhelmiina Martikaisen os. Tengvall s. 19.07.1897 kertomasta merkinnyt muistiin hänen tyttärensä Eila Sakslin 15.09.1971 (13.07.1999) .
Vanha Paikka; Muuruveden Purjejärvellä; Maantaalinumero 4
Vanha Paikka oli osa Niemen perintötilaa Kuopion läänin Nilsiän pitäjän Muuruen kylässä. Ensimmäinen Tengvall Vanhallapaikalla oli Nilsiästä muuttanut Petter Johan Tengvall/Kurkiluoma/ Vallenberg (W?) s. 1820. Tämä tarina kertoo hänen kolmesta pojastaan. Ei ole selvillä kenelle talo kuului, siellä harjulla ollut talo, ennen Tengvallien muuttamista sinne asumaan.
Rakennukset ja pihapiiri
Vanhanpaikan kolmesta veljeksestä vanhin Jussi Tengvall nouti 1891 morsiamensa Ulla Kervisen Kuopiosta taloon työtä tekemään. Niinpä talossa olikin kolme miniää yhtä aikaa. Ensin toi nuorikkonsa taloon Johan (Janne /Jussi), sitten Taavetti ja viimein Olli. Sen vuoksi pitikin taloa ruveta jakamaan poikien kesken. Vanhin veli Jussi sai valita ensin, sitten Taavetti ja Ollille jäi, mitä jäi eli suuri kotitila Vanhapaikka. Vanhapaikka oli niin suuri, että koko Muuruveden pitäjä piti siellä iltamia. Tuvassa oli näytöslava ja kaikki ja vielä sovittiin tanssimaan. Viidellä ikkunalla siellä naisten puolella. Talon päädyssä oli kaksi ikkunaa ja karsinan puolella yksi ikkuna. Sitten oli pitkä eteinen ja perällä oli ruokahuone ja sitten oli kammari ja sali ja sitten tällä puolella neljä huonetta, eteinen ja sitten oli konki ja sitten kuisti, avokuisti. Kuisti oli Lauttalahteen päin ja peräseina oli Purjejärvelle päin.
Mertalaan päin oli tuvan pää ja kiveen päin olivat kammarit. Rakennus oli niin pitkä, että se ulottui kiviin asti, jotka vieläkin ovat jäljellä (1971). Talo oli Muuruveden suurimpia taloja. Silloin kun se 1921 tulipalossa paloi, sanottiin uutisissa, että eräs Muuruveden suurimpia taloja paloi koko viime yön.
Vastapäätä taloa oli talli, jossa oli ne kymmenen hevosta ja sitten oli semmoinen konjus, juoksijat kasvatettiin siellä ite. Olli kasvatti niin kovasti ja Taavetti oli niin hevosrakas. Aina kasvatettiin uusia hevosia, että niillä pääsi markkinoille, jossa niitä myytiin ja varsat aina kasvoivat siinä konjuksessa. Sinne luotiin aina ne kakarat, siellä kasvoivat varsat. Sitten oli sellainen yläkerta, heinäpuoli. Sitten oli kaksi aittaa ja alhaalla oli vilja-aitta., siinä samassa tallirakennuksessa. Sen takana olivat ne navetat.
Taas oli sitten matkaa, se sarka kokonaan missä on se suuri vatukko, niin siinä olivat navetat, siinä oli iso navetta, siellä oli sitten pieni navetta, sitten siellä olivat lammaskarsinat, jossa huusivat lampaat, niin hirveätä ääntä ne pitivät, kun niitä oli niin hirveän paljon. Ja tällä puolella Mertalaan päin tuli se suoja, missä olivat vasikat ja nuori karja ja tänne riiheen päin, vanhaan riiheen päin, missä on se suuri koivukin, joka on vielä elossa niin sinne päin tuli navetta. Kaivo oli sen takana, sieltä rännättiin se vesi ja lämmitettiin ja sitten se tuli rännin kautta ja sitten vesi loppui siitä kaivosta, niin sitten vesi vedettiin lammesta.
Vanha Paikka; Pohjapiirros
Lehmiä oli navetassa nelisenkymmentä ja sitten kolmisenkymmentä täällä toisella puolella. Se oli samanlainen tämä nuorkarjan puoli. Parhaimmillaan karjaa oli noin 50 päätä. Sitten vasikoita ja lampaita. Ennen kun leikittiin siellä luhta-aitan vinnissä ja sieltä juostiin. Sitten oli vielä samanlaiset aitat kuin Mertalassa. Kun Mertalaan päin oli se pirtti, niin siellä olivat sitten ne aitat, jotka olivat meidän aitat ja talon aitat. Pääty oli Lauttalahteen päin ja toinen pääty (Ala) Purjejärveen päin.
Aittoja oli kolme kappaletta. Aitassa oli yläkerta. Yläkerrassa siellä luhdissa oli Taavetin nuorikolla Annilla erikoinen osa. Hänellä kun oli siellä myynit (kapiot) ja kaikki sillä Karhuttarella. Hän oli perheensä ainoa tytär ja siihen aikaan talon tyttäret Mandi ja Anni, niin ne kävivät kaupungissa hakemassa sateensuojat ja kaikki ne kureliivit ja ne röijyt, ne kaikki tiukat. Ne kaikki olivat siellä vintissä
Veljekset Jussi(Johan), Taavetti(David) ja Olli (Olof)
Pelloilla Taavetti oli Ollin apuna kyntämässä vakituisena ja sitten on kai ollut työmiehiä kyntämässä toverina. Kun Olli oli enemmänkin kuin herrasmies. Hän kun oli käynyt Venäjällä? Suomen Kaartin. Hän oli ainoa Tengvalleista, joka oli hyväksytty sinne, Haminassako se oli vai missä, samaan aikaan kuin Mannerheimkin. Se kesti kai kolme vuotta. Hänestä tuli semmoinen, voi, voi, se oli niin kova lukija ja kirjoitti ja kai isäkin Johan (Jussi/Juho/Janne) osasi jonkinverran lukea, mutta ei silloin ollut vielä kansakoulua. Mutta Olli setä tuli hienoksi senkin puolesta, ensiksi kaunein poika oli, suurin ja kookkain ja sai vielä opin käytyä. Ja sitten isännyyden otti haltuunsa, kun osasi kirjoittaa, laskea ja oli oppinut maailmanmieheksi jo. Se oli niin että torvet oli ja pyssyt oli ja koirat kasvatettiin ja vielä se oli oppinut siellä sotaväessä ollessaan hanuria soittamaaan. Ja Jussi oli vain se, Janne, joka teki töitä ja valvoi, niin ettei uskonut ketään sitä ajokkiaankaan ruokkimaan, meni aina kahden aikaan aamusella ja sanoi, että sitten sillä on hyvä lähteä, kun sitä on syötetty, käymään mökkien paikoilla ja pääpaikalla. Olli puolestaan ajoi komeasti oreilla. Kerrankin hän oli vähän ryypyksissään ajanut oriillaan suoraan Seurahuoneen saliin. Olihan siitä tullut hiukkasen korjauskustannuksia. Tengvallit olivat ”kuuluisia” Kuopiossakin.
Rukiinleikku, riihen puinti ja maan muokkaus
Niin että kun oli viljelykset saatu kasvamaan hyvin ja aumat olivat pelloilla ja riiheyksiä riitti koko talveksi. Joka toinen päivä oli aina riihelle meno aikaiseen. Ja talkoita pidettiin siihen aikaan sillä tavalla, että oli ilmoitettu kylälle, että nyt on Tengvallissa talkoot – rukiinleikkuu. Ja se oli tavallisesti siinä Ollin päivän seutuun ollut ja Olli setä meni hanurin kanssa ja suuren viinapullon kanssa sinne suuren, suuren ruishalmeen päähän ja siellä rupesi soittelemaan ja sanoi, että nyt sitten se saa ensimmäiset ryypyt, joka ensimmäisenä on täällä saran päässä ja pellon päässä. Niin siellä se soitteli ja odotteli sitä väkkee ja pihamaalla oli suuri pöytä aina laitettuna ja sopat keitettynä ja siihen ruvettiin sitten syömään ja pitämään lystiä. Ja Taavetti oli sitten Ollin seurassa ja kovasti sitten tyttöjen kanssa häärittiin, että ennen kuin kerittiin avioliittoonkaan, että.
Ja Ukko Tengvall oli aina sanonut tytöille, että nyt savikkopellot kun oli, ei savinen pelto siedä koriata kuokkamiesta, että pitää panna vanahat ja huonommat vaatteet ja semmoisella puumoukarilla mäntiin hakkaamaan sitten suurimpia savipaakkuja sieltä pellolta, että kaikki ollaan työssä eikä saa jäädä kottiin laiskottelemaan. Ja niitä piti, niitä suuria savimoukkuja hakata perunapellosta ja muusta. Että aina oli semmoinen puusta tehty semmoinen kuin vasara, isompi kuin vasara. Ja sillä kuljettiin viervierestä, niin että saatiin hakattua paakut ennen kuin sitten rupesi tulemaan viljelyspellot siihen kuntoon kuin ne nykyisin siellä ovat. 28 hehtaariako sitä on vai 20 hehtaaria sitä Vanhanpaikan peltoa?
Niin riiheyksien puintiin mentiin aina kahelta. Ja sitten oli viljojen sisälle laitto seuraavaan kertaan ennen kuin mentiin saunaan. Sauna oli sitten joka riiheyksen perästä. Aamusella lämmitettiin saunakin, niin että sitä ei menty minnekään töihin riihen perästä ennen kuin oli saunassa käyty. Osa porukasta oli navettatöissä, osa porukasta puimassa. Siihen aikaan ei ollut vielä ihan alakuna, kun äiti (Ulla) meni miniäksi. Mutta sitten jo oli kun erottiin. (1904 veljekset sopivat alustavasti pesänjaosta). Niin sitten oli jo niittokone ja kylvyheinää, mutta ei Lauttalahessa vielä ollut. Siihen asti tehtiin heinä luonnonheinästä. Kun Välniittykin oli kuulemma ollut sellaista heinää, että se kuivana kesänä, kuin minäkin (Amanda Tengvall s. 1897) olen syntynyt oli ollut niin, että kun niitettiin ja niin ohutta se oli ollut että sitten sai jo iltasella lattoon viedä, niin samana päivänä. Lehmät lypsivät jonkin verran, kun Muuruvedelle perustettiin Kivelä, se meijeri, jonneka sitten vietiin siltäkin Vanahaltapaikalta jo kerma, ensimmäinen separaattorikin ostettiin jo, joka oli remmillä vedettävä, remmi aina laitettiin siihen. Ja sitten Kumpulahteen kannettiin tai hevosella veettiin se kerma ja siitä venneellä sitten sinne rantaan, mikä nykyisinkin on se laivaranta. Siellä oli Kivelällä se meijeri. Nyt se meijeri on jo ainakin kymmenen vuotta sitten lakkautettu.
Tilan jakaminen
Pohjois-Savon maanmittaustoimiston papereista Kuopiossa selvisi, että Tengvallien tila halottiin (lohkottiin) Niemen (kruunun?) perintötalosta no 4 Muuruveden kylässä ja pitäjässä, Iisalmen kihlakuntaa, Kuopion lääniä. Niemen perintötilan pinta-ala vuonna 1801 oli 1.186, 73 ha. Tiedot lohkomisasiakirjasta, jolla veljekset jakoivat alkuperäisen tilansa veljesten kesken.
Kartta; Niemelä Skatte; Lähde: Maanmittaushallitus: Maanmittaushallituksen uudistusarkisto; D56:4/1-5 Muuruvesi / Muurue; N:o 4 Niemi, kartta ja karttaselitys,1840 – 1841
Veljekset olivat sopineet keskenään 1904 tulevasta jaosta. Mutta toimitusmies ilmoitti, jaon 1914-15 alettua, ettei sellaisella lain voiman voittamattomalla jakoasiakirjalla ole tässä halkomisessa mitään pätevyyttä. Halkomisen teki varamaamittari K. A. Kunnas. Toimitus oli no 2500. Halkominen tarkastettu, hyväksytty ja maarekisteriin merkitty. Kuopion läänin Lääninmaanmittauskonttorissa 13. huhtikuuta 1916. Teksti otettu jakokirjasta, jolla Lauttalahti erotettiin Litt. C ja R N:o 4? Lohkomisen alettua olivat Johan ja Olli jo kuolleet. Johanin puolesta paperin allekirjoittivat hänen leskensä Ulla Maria Tengvall os. Kervinen ja vanhin poika Antti Juho Tengvall sekä Taavetti Tengvall omasta puolestaan. Olli Tengvallin (vuodesta 1906 Kivivallin) puolesta asiapaperin allekirjoitti lesken ja alaikäisten tyttärien Anna-Liisan ja Saimin puolesta holhooja O.V. Hakkarainen. Lisäksi uskotut miehet Kalle Kuutamo ja Atami Mertanen sekä viran puolesta K.A. Kunnas varamaamittari.
Perintötilan jako
Sitten kun Kalle oli syntynyt 1902 niin sitten ruvettiin Vanhaapaikkaa jakamaan. Juho vanhin veljes sai ensin valita. Lauttalahteen tuli Juho (Johan/Jussi) Tengvallin ja meidän koti, kaikki kun muutettiin Lauttalahteen. Sinne mökin paikalle ja ruvettiin sinne rakentamaan lisähuoneita. Talon jaossa sinne tuli karjaa, kymmenkunta tuli itsekullekin lähtiessä sitä lypsykarjaa, että piti ruveta navettaa tekemään heti ensimmäiseksi ja lisähuoneita, kun ei ollut kuin tupa viidellä ikkunalla Lauttalahdessa. Äiti tykkäsi ja isäkin, että Lauttalahdessa on kirkkaat lähteet. Siellä oli kaksi lähdettä ja siten juokseva vesi, ettei tarvinnut sitä vettä kaivosta ottaa eikä järvestä, kun Purjejärvi oli vain sisäjärvi, umpinainen lampi. Sinne on vasta myöhemmin laitettu ne kanavat. Kalavedet olivat myös Lauttalahdessa. Se oli pääasia, sillä Vanhaltapaikalta piti aina mennä kalastamaan Lauttalahteen. Lauttalahden rannassa olivat aina veneet ja nuotat ja käytiin Laavonsaarilla asti (Kuopion lähellä) muikkukalassa neljän viijen talon kanssa. Zittingien ja Baldanien kanssa oli Tengvalleilla yhteinen nuotta ja sinne lähdettiin suurille Laavonsaarille muikkua kalastamaan. Se oli syksyllä sellainen suuri ruljanssi, jota ei nykyisin enää harrasteta. Mutta muuten on kaloja Matikkasalmessa ja siellä Lauttalahden rannassa. Ne ovat hyvin kalaisia seutuja. Siellä on hyvä kalastaa (mm. kuhia).
Matikkasalmeen meni Taavetti Tengvall, seuraava veljeksistä. Hän sai valita. Nuorin Olli Tengvall jäi sitten pääpaikalle (Ala)Purjejärven rannalle, josta on 800 metriä Lauttalahteen ja laivaväylälle ja järven rantaan.
Uuden talon rakentaminen
Vielä minä jatkan siihen vanhempieni juttuun. Kun minun isäni isä Petter Johan Tengvall ja isänäiti Wilhelmiina Tammelin muuttivat Nilsiän kirkolta Muuruvedelle, niin kolme poikaa ja kolme tytärtä oli mukana ja he varttuivat sitten siihen ikään, että rupesivat sanomaan isäukolle Petterille, että elähän Sinä yksiksesi komentele, että tässä ruvetaan myökin tietämään, että missä sitä ruvetaan uutta taloa ja muuta laittamaan. Se oli siellä ylempänä harjulla se vanha talo ja se oli siellä vanhemmaksi tullut, että piti ruveta rakentamaan. Niin Ukko Petteri sanoi, että tänne harjulle vain. Täältä on hyvä näköala lammille ja kaikelle. Niin hommasivat lapset Petterin vanhimman tyttären luokse, Holopaisen Helenan luokse ja Hintun luokse ja sanoivat, että menehän isä nyt appena tuonne vävypoikaisi luokse Kuopioon. Rakennus oli jo rakennettu harjulle ikkunakehystä myöten. Niin sillä aikaa pojat ja rakentajat vetäisivät noin 30 metrin päästä harjulta rakennuksen alemmas, missä oli hieman korkeampi paikka. Sinne muutettiin rakennus ja sitä jatkettiin lasien korkeudelta ylöspäin. Sitten kun Ukko Tenni tulikin Kuopiosta ryyppyreissulta vävypoikansa ja tyttärensä luota niin hän näki jo riihen luota, kun tuli kotiin, että perhana, nyt ne on tuon rakennuksen tuohon panneet, tuohon alas, että ovatpas määräyksensä rikkoneet. Ja olipa antanut aika satikutia pojilleen. Mutta pojat olivat sanoneet, että kuka hitto sinne navettaankin vetää viisikymmenpäiselle karjalle, kun sammio ja hevoset nytkyttävät mäen päälle noustessa sammion puolilleen. Niin kyllä se on vain niin isäukko, että talo jää tähän. ”
Tässä artikkelissa on Muuruveden kotiseutumuseon päärakennuksesta kaksi opetusvideoa, joiden avulla voit kurkata ajassa taaksepäin millaista elämä oli ennen teollistumista ja teollistumisen varhaisessa vaiheessa. Voit klikata esineitä ja selvittää mihin niitä on käytetty.
Geologi Olli Äikäs on tehnyt tänne kolme artikkelia Muuruveden kallioperästä. Tässä artikkelissa selostetaan kallioperäkartoituksen historiaa. Toisessa artikkelissa on esitelty tarkemmin itse kallioperän koostumusta ja kolmannessa on kerrottu joistakin Muuruveden kallioperän erikoisuuksista sekä kirkon rakennukseen käytetyistä kivilajeista.
Geologinen komisioni – nykyinen Geologian tutkimuskeskus (GTK) – teki Muuruveden seudulla kallioperä- ja maalajitutkimuksia jo runsaat 100 vuotta sitten. Työt olivat osa geologista kartoitusta, jonka tulokset julkaistiin Suomen geologisen yleiskartan 1:400 000 –mittakaavaisina karttoina ja niiden selityskirjoina. Karttalehtien raja halkaisi Muuruveden seudun niin, että länsiosa kuuluu lehteen C3, itäosa lehteen D3. Karttojen selitykset ovat ladattavissa GTK:n ”Hakku” –palvelusta; hakusanana voi käyttää tekijän nimeä. Mittakaavan vuoksi kartat eivät ole kovin yksityiskohtaisia.
Frosterus ja Wilkman 1917 Maalajikartan selitys, D4 Joensuu (ruotsiksi 1915)
Frosterus ja Wilkman 1917 Maalajikartan selitys, D4 Joensuu (ruotsiksi 1915)
Frosterus ja Wilkman 1920 Kivilajikartan selitys, D4 Joensuu (ruotsiksi 1916)
Frosterus ja Wilkman 1924 Kivilajikartta, D4 Joensuu
Brander 1934 Maalajikartta, C3 Kuopio
Brander 1934 Maalajikartan selitys, C3 Kuopio
Wilkman 1935 Kivilajikartta, C3 Kuopio
Wilkman 1938 Kivilajikartan selitys, C3 Kuopio
Muuruveden seudulla kartoitusten kenttätöitä tekivät Uno Makkonen vuonna 1899 ja Arvid Pönnelin vuonna 1900 sekä valtiongeologi Wanold Wrydon Wilkman, joka kartoitti Murtolahden-Pieksänkosken-Halunan jaksoa perusteellisemmin vielä 1928–1931.
Kenttätyössä laadittuja tarkempia mutta julkaisemattomia karttoja on ladattavissa GTK:n ”Hakku” –palvelun osasta ”Karttapiirrokset”.
Kuopiossa koulunsa käynyt Uno Makkonen kartoitti polyteknillisten opintojensa kesätöinä 1899 Muuruveden aluetta Talvisalosta etelään Riistaveden suuntaan (karttapiirros 0253). Apulaisgeologi August Arvid Pönnelin kartoitti kallio- ja maaperää enimmäkseen Etelä-Savossa, mutta työskenteli vuonna 1900 Rautavaaran ja Nilsiän alueilla; osa tästä urakasta kului Kurikkaniemellä, siis nykyisellä Muuruvedellä (karttapiirros 0051).
GTK:n kallioperäkartoittajien nykyinen sukupolvi sanoo näin: ”Kallioperäkartoitus ja paljastumahavainnointi tarkoittavat sitä tavallisesti geologin kenttätyöhön liittyvää mielikuvaa: kuljetaan maastossa vasaran kanssa, piestään sillä kiviä, otetaan näytteitä ja kirjoitetaan muistiinpanoja mustakantiseen kirjaan. Muistiinpanot tosin tehdään nykyaikana suoraan tietokantaan, joko maastotietokoneella tai älypuhelimen sovelluksella.” Edelleen: ”Maastotallennin on korvannut paperiset havaintolomakkeet, muuten geologin maastotyö on periaatteessa täsmälleen samanlaista kuin 100 vuotta sitten”.
Nykyään liikkuminen on helpompaa paremman tiestön ja etenkin metsäteiden ansiosta, havaintojen paikannus perustuu satelliitteihin ja maastotietokoneesta ja puhelimesta saa kaiken aikaisemman havainto- ja karttatiedon kartoituksen avuksi. Näistä eduista huolimatta itse kalliopaljastumalla havainnon teko ei ole muuttunut: omasta taidosta ja kokemuksesta riippuu, mitä kalliossa näkee. Wilkmanin kartat ja havainnot ovat useimmiten päteviä nykyäänkin, kunhan niiden tarkka sijainti vain on selvillä (”rinteessä Vihtori Pasasen maalla” kyllä löytyi; katso kuva). Sadan vuoden takaiset kartoittajat kulkivat maastoon jalan, hevoskyydillä tai soutuveneellä, usein paikallisten apumiesten avustamana.
Vanhan yleiskartoituksen jälkeen Outokumpu Oy:n Malminetsintä tutki 1960- ja 1970-luvulla joitakin malmiaiheita ja kartoitti kallioperää Murtolahdessa ja Muuruvedeltä itään sijaitsevilla alueilla. Itse otin osaa Outokummun ja sittemmin GTK:n malmitutkimuksiin Murtolahdessa 1975–1977. Tulin kulkeneeksi W.W. Wilkmanin jälkiä sekä myös alueilla, joilla hän ei ollut käynyt. Tämän seudun kallioperän kiinnostava geologia johti sitten vuonna 1978 muuttooni Espoosta Kuopioon aloittamaan 1:100 000 –mittakaavaista kallioperäkartoitusta Juankosken kartta-alueella.
2000-luvulla GTK luopui painetuista kartoista siirtyen numeeriseen karttatuotantoon. Kallioperäkartta tuotetaan ja päivitetään paikkatieto-ohjelmistoilla ja jaetaan käyttöön verkkopalvelimien kautta. GTK:n verkkosivuilta kartta-aineistoja löytyy ”Hakku” –palvelusta (”Paikkatietotuotteet”) sekä jakelukanavista ”Maankamara”, ”Bedrock geology” ja ”Mineral deposits and exploration”. GTK:n aineistoja on myös Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna –palvelussa.
Sadan vuoden kuluessa arkistoihin, julkaisuihin ja tietokantoihin koottu geologinen, geofysikaalinen ja geokemiallinen havainto- ja mittausaineisto vaikkapa Muuruveden seudulta alkaa vasta nyt olla tehokkaasti käytettävissä hyväksi, kun suuri osa havainnoista ja mittauksista on saatu numeeriseen muotoon ja paikkatieto-ohjelmien kautta laajaan käyttöön. Numeerisiin karttoihin on voitu liittää ominaisuustietoa esimerkiksi kallioperän kivilajeista. Hyvä esimerkki tästä ovat GTK:n karttapalveluiden kallioperäkartat, joiden kivilaji- ja ikäryhmäluokitteluihin on päivitetty kotimaassa ja kansainvälisesti hyväksyttyjä nimityksiä sekä jaotteluja. Numeeristen aineistojen penkominen verkkopalveluista tosin edellyttää monelta osin ammattiosaamista, mutta kyllä niistä tavan kansalainenkin pienellä harjoittelulla saa selvää.
Geologi Olli Äikäs on tehnyt tänne kolme artikkelia Muuruveden kallioperästä. Ensimmäisessä artikkelissa selostetaan kallioperäkartoituksen historiaa. Tässä artikkelissa on esitelty tarkemmin itse kallioperän koostumusta ja kolmannessa on kerrottu joistakin Muuruveden kallioperän erikoisuuksista sekä kirkon rakennukseen käytetyistä kivilajeista
Muuruveden seudun kallioperä koostuu arkeeisista ja paleoproterotsooisista kivilajeista (ICS 2019), joiden välistä rajaa voi karttakuvassa seurata jokaisella peruskartan ruudulla Juankosken kartta-alueella ja laajemminkin Kuopion ympäristössä (Wilkman 1923, Lukkarinen 2008). Yli 2500 miljoonaa vuotta vanha arkeeinen kallioperä muodosti mantereen, jonka päälle ja jota reunustaviin meriin kasautui paleoproterotsooisia sedimenttejä ja vulkaanisia kerrostumia osapuilleen 2400–1900 miljoonaa vuotta sitten. Noihin aikoihin tämä alue oli jossain muualla kuin nyt, lähempänä päiväntasaajaa. Noin 1900 miljoonaa vuotta sitten sekä arkeeinen alusta että sen päälle kerrostuneet, jo sedimenttikiviksi kovettuneet liuskeet sekä vulkaaniset kivet joutuivat maailmanlaajuisen orogeniavaiheen eli vuorijonomuodostuksen kohteeksi ja päätyivät noin 20 km syvyyteen maankuoren sisään. Paine ja lämpötila kohosivat, kivilajien mineraalit kiteytyivät uudelleen, liuskeet sulivat osittain ja niiden sekaan purkautui syvemmältäkin kivisulaa. Tällä tavoin sulasta kivestä jäähtyessään kiteytyneet syväkivet ilmaantuivat muiden kivilajien joukkoon.
Muuruvedellä arkeeinen kallioperä koostuu enimmäkseen harmaista gneisseistä, joiden mineraalit ovat selvästi suunnittuneita niin, että kivi on useimmiten juovaista, jopa raitaista. Monin paikoin sitä voi kutsua silmägneissiksi, koska kivessä on muutaman sentin läpimittaisia, soikeahkoja maasälvästä tai maasälvästä ja kvartsista koostuvia kasaumia.
Paleoproterotsooisen kallioperän pintasyntyiset kivilajit ovat arkeeisen mantereen päälle kerrostuneista hiekoista, savista ja vulkaanisista aineksista kiveksi kovettuneita liuskeita: kvartsiittia, kalkkikiveä ja kalkkisilikaattikiveä, amfiboliittia, kiilleliusketta ja -gneissiä, mustaliusketta. Näiden kivilajien alkuperäisiä sedimenttirakenteita ei ole juuri säilynyt, mutta muutamin paikoin kuten Halunalla Linnanmäen – Huovilanmäen kohdalla (Kuva 1) niiden alkuperäinen kerrosjärjestys on luettavissa poikki vaaran lännestä itään: arkeeista pohjaa vasten on alinna kalkkipitoista karkeaa soraa, seuraavaksi paksuja kerroksia kvartsihiekkaa, sen päällä kalkkipitoisia hiekkakerroksia, dolomiittista kalkkikiveä, ohuelti mahdollista laavaa, sitten runsaasti silikaattista rautaa sisältävä kerros, ja lopuksi saven ja hiekan muodostamien kerrosten vuorottelua, kunnes kerrossarja leikkautuu Pieksänkosken – Halunan tien itäpuolella terävään siirrosrajaan vasten arkeeisen kallioperän toista aluetta. Kerrossarjan selvittäminen on mahdollista, koska se on muinaisten tapahtumien vuoksi pystyasennossa. Muualla Muuruveden alueella samoja liuskeita on pahemmin ruttaantuneina, pienempinä jaksoina ja riekaleina, kuitenkin noudatellen arkeeisen ja paleoproterotsooisen kallioperän rajaa.
Kuva 1: Yksinkertaistettu kivilajikartta Kinahmin kvatsiittijaksosta Halunan kohdalla. Kvartsiitti keltaisella, kiilleliuske sinisellä, metadiabaasi ruskealla värillä. Muut alueet ovat arkeeista gneissiä. Rautatie sijaitsee siirroslaaksossa; kallioperän lohkot ovat siirtyneet toistensa suhteen vaakatasossa. Tuloste GTK:n karttapalvelusta https://gtkdata.gtk.fi/mdae/index.html; aineistolähteet: Geologian tutkimuskeskus ja Maanmittauslaitos.
Arkeeisen gneissin ja paleoproterotsooisten liuskeiden sekaan tunkeutuneita syväkiviä ja juonikiviä esiintyy Muuruveden seudulla runsaasti. Noin 2200 miljoonaa vuotta vanhat metadiabaasijuonet (juoni: kapea ja pitkä, levymäinen kallioperän rakoon tunkeutunut, kivisulasta kiteytynyt kivilajimuodostuma) leikkaavat sekä arkeeista gneissiä että paleoproterotsooista kvartsiittia. Halunalla Kuopiontien ja Kinahmintien risteyksen laajennusta louhittaessa tuli Kinahmin kvartsiittijakson länsireunaa myötäilevä metadiabaasijuoni hyvin esille (Kuvat 1. ja 2).
Kuva 2: Tumma metadiabaasi ja vaalea kvartsiitti (oikeassa reunassa) Kinahmintien leikkauksessa (ks. Kuva yllä ), kuvattu pohjoiseen. Kummassakin kivilajissa näkyy jyrkästi länteen viettävää liuskeisuutta ja hiertyneisyyttä. Kuva: O. Äikäs 2018.
Kuva 3. Kivipatsas Lumme Vehmersalmen yläasteen koulun pihalla syyskuussa 1992. Patsaan terälehdet ovat kiillotettua ”Juankoski Grey” -tonaliittia. Copyright: Jari Väätäinen, Geologian tutkimuskeskus.
Yleisin syväkivilaji on Muuruvedeltä länteen esiintyvä keskirakeinen, yleensä lievästi suunnittunut tonaliitti (tonaliitti: graniittiluokan syväkivi, jossa ei ole kalimaasälpää). Sen ei ole havaittu leikkaavan arkeeista gneissiä, ja sen esiintyminen rajautuu paleoproterotsooisen kiillegneissin kanssa samoille alueille; tonaliitissa on usein kiillegneissisulkeumia. Puijon Kivi louhi tätä tonaliittia kauppanimellä ”Juankoski Grey” kahdesta pienestä louhoksesta Ylä-Pieksän koillisrannalla (Kuva 3). Toisesta louhoksesta tehdyn GTK:n ajoituksen mukaan tonaliitti on noin 1870 miljoonan vuoden ikäistä. Kartoituksessa tätä tonaliittia on kutsuttu nimellä ”Juuruksen tonaliitti” (Juurusvesi tonalite). Talvisalon tienoilla esiintyy Juuruksen tonaliittia homogeenisempaa, keskirakeista kvartsidioriittista tai dioriittista kiveä, ja sen ympäristössä hienorakeista tonaliittia (mikrotonaliittia). Tätä mikrotonaliittia on ohuempina, muita kivilajeja ja toisiaankin leikkaavina juonina kaikkialla Muuruveden seudulla ja koko Juankosken kartta-alueella. Muutamien ikämääritysten perusteella juonet ovat syntyneet jotakuinkin 1830 miljoonaa vuotta sitten.
Kalliopaljastumista havaitut kivilajien leikkaussuhteet kertovat niiden keskinäisestä ikäjärjestyksestä. Juuruksen tonaliitti on syönyt sisäänsä poimuttunutta kiilleliusketta, mistä voi päätellä sen syntyneen paleoproterotsooisen orogenian päävaiheen loppupuolella. Mikrotonaliittijuonet leikkaavat terävästi Juuruksen tonaliittia ja ovat tätä nuorempia. Muutamin paikoin on havaittu nuorempaa, pienirakeista graniittia, joka leikkaa puolestaan mikrotonaliittia. Erityisen hyvä esimerkki tästä on Kivennavan matkailukartanon lähellä (Kuvat 4 ja 5). Viimeisimpiä paleoproterotsooisia syväkivien merkkejä ovat kaikissa alueen kivilajeissa yleisesti esiintyvät pegmatiitti- (hyvin karkearakeinen, punertava kvartsi-maasälpäkivi) ja kvartsijuonet.
Kuva 4. Pienirakeinen graniitti sulkee sisäänsä murtokappaleita kivilajeista, joihin se on tunkeutunut. Kuvamosaiikki Kivennavan matkailukartanon ”Pulkkamäen” kalliosta. Kuva: O. Äikäs 1993.Kuva 5. Yksi murtokappaleista kuvasta 4. Siinä tumman harmaa mikrotonaliittijuoni katkaisee juovaisen kiven, jonka vaaleat juovat ovat Juuruksen tonaliittia ja tummat juovat kiillegneissiä. Kameran linssinsuojus (halkaisija 5 cm) on ruosteisen kalkkisilikaattilinssin päällä, joka puolestaan on sulkeuma kiillegneississä. Tämä kalliopaljastuman nurkka kertoo mahdollisesti 50 miljoonan vuoden tapahtumista suunnilleen 1900-1800 miljoonaa vuotta sitten. Kuva: O. Äikäs 1993.
Pitkän ajan kuluessa maankuoren laattojen liikkeet ja jännitykset muokkasivat mekaanisesti kallioperän aineksia: kivimassat poimuttuivat mutkille, ja maankuoren lohkojen välille syntyi sekä pystyjä että loiva-asentoisia siirroksia. Näissä kallioperän eri osat saattoivat liikkua toistensa suhteen pitkiäkin matkoja, niin sivuittain kuin toistensa yli. Paleoproterotsooisen orogenian jälkeen ei näillä seuduin yhtä suuria mullistuksia liene ollut, vaan kallioperän pinta rapautui, kului ja kulkeutui pois, kunnes nykyisen kallioperän pinnalla olevat kivilajit paljastuivat näkyville – aikaa jopa 20 km paksuisen kivimassan poistamiseen meni siis runsaat 1500 miljoonaa vuotta. Mukaan mahtui myös useita jääkausia.
Paleoproterotsooisena aikana syntyneen ja muokkautuneen kallioperän vaikutus näkyy vahvasti Muuruveden seudun geologiassa, pinnanmuodoissa ja maisemassa, vaikka kallioperää peittävätkin viime jääkauden aikana ja sen jälkeen syntyneet irtonaiset maalajit ja vesistöt. Nykyisestä lännestä ja lounaasta itään ja koilliseen loivassa asennossa toistensa päälle työntyneet poimuttuneen kallioperän viipaleet muodostavat karttakuvassa rukkasen muotoisen kuvion, jossa paleoproterotsooinen kallioperä on arkeeisen päällä ja tämä taas on idässä Kaavin suunnalla sijaitsevan paleoproterotsooisen kallioperän päällä. Näissä liikunnoissa muokkaantuneen arkeeisen kallioperän välissä on kuitenkin viipaleina paleoproterotsooisia kivilajeja Navasjärvellä, Akonvedellä ja kapeina kaistoina Muuruveden kirkolta pohjoiseen. Muutamissa paikoissa tällaiset ylityöntösiirrosten rajat ovat suoraan kalliossa näkyvillä, esimerkiksi Navasjärven länsipuolella. Jäänteitä suurimittaisista poimuista on pääteltävissä esimerkiksi Västinmäen sekä Lohilahden ja Ryönän välillä sijaitsevien mäkien karttakuvasta: näissä on kupolimaisten arkeeisen kallioperän mäkien laella vanhempaa paleoproterotsooista liusketta, kvartsiittia (poimutuksen antikliini). Vastaavasti niiden välillä Inganselän alla Sorsasaaren kupeessa on pyöreähkö alue, jossa päällimmäisenä on nuorempia paleoproterotsooisen kerrospakan liuskeita, mustaliusketta ja kalkkipitoisia liuskeita (poimutuksen synkliini).
Poimutusta ja ylityöntösiirroksia nuorempia, jäykemmän ja hauraamman kallioperän rakenteita ovat kymmeniä kilometrejä pitkät, luoteesta kaakkoon suuntautuvat kallioperän murros- ja siirrosvyöhykkeet. Muuruveden seudulla yksi niistä kulkee Juurusveden syvänteenä Rissalan ja Rahvon välistä kaakkoon Ryönän kankaan harjujen alle ja edelleen Riistaveden suuntaan. Toinen alkaa Kinahmin länsipuolelta Kauppisen järveltä, katkaisee Kinahmin kvartsiittimäen Halunalla ja jatkuu Ylä-Pieksän kautta Akonpohjaan. Näiden välissä on useita pienempiä kallioperän murroslinjoja. Halunalla kallioperän kivilajien vaakasiirtymä on siirroslinjaa pitkin noin puoli kilometriä siten, että kallioperälohkon koillispuoli on siirtynyt kaakkoon suhteessa siirroksen lounaispuolen lohkoon.
Paleoproterotsooisten tapahtumien viimeisiä vaiheita oli luode-kaakkosuuntaisten erikoisten, kaliumrikkaiden lamprofyyrijuonien tunkeutuminen kallioperään. Näitä esiintyy harvakseltaan Laatokan Lahdenpohjasta Juuan kautta Nilsiän Syvärille. Muuruveden aluetta lähin juoni löytyi kallioperäkartoituksessa Vuotjärven Pieni-Vinkki -saaresta. Lamprofyyrijuonten tutkimuksissa sen iäksi ajoitettiin noin 1790 miljoonaa vuotta.
Vuonna 1994 Ashton Mining julkisti Malmikaivos Oy:n aikaisempaan työhön perustuvan timanttilöydön Kaavilta. Koska samoihin aikoihin Suomi avasi ETA-sopimuksen vuoksi malminetsinnän luvalliseksi ulkomaisille yhtiöille, syntyi Pohjois-Savoon timantinetsijöiden ryntäys. Muuruvedelläkin tehtiin useita pieniä valtauksia, joista monia tutkittiin syväkairauksin, mutta tuloksetta. Lähin timanttien isäntäkivilajin kimberliitin esiintymä on järven pohjassa noin 100 metriä rannasta Viitasalon pohjoispäässä. Esiintymä varmistettiin syväkairauksella 1999, mutta se osoittautui pieneksi ja köyhäksi. Pohjois-Savon tunnettujen kimberliittien ikä on noin 600 miljoonaa vuotta. Monet niistä ovat syvältä maankuoren alta purkautuneen kivisulan purkureiteille jähmettyneitä juonia, mutta joissakin on havaittu jäänteitä kraatteriin syntyneistä kerrostumista. Tämä osoittaa, että maan pinta oli jo tuolloin melko lähellä nykyistä kulutustasoa.
Lähteet
ICS – Kansainvälinen stratigrafian komitea 2019. Kansainvälinen kronostratigrafinen taulu: Cohen, K.M., Finney, S.C., Gibbard, P.L. & Fan, J.-X. (2013; updated) The ICS International Chronostratigraphic Chart. Episodes 36: 199-204. http://www.stratigraphy.org/ICSchart/ChronostratChart2019-05Finnish.jpg
Geologi Olli Äikäs on tehnyt tänne kolme artikkelia Muuruveden kallioperästä. Ensimmäisessä artikkelissa selostetaan kallioperäkartoituksen historiaa. Toisessa artikkelissa on esitelty tarkemmin itse kallioperän koostumusta. Tässä artikkelissakerrotaan joistakin Muuruveden kallioperän erikoisuuksista sekä kirkon rakennukseen käytetyistä kivilajeista.
Kallioperäkartoituksessa tehtiin havaintoja myös jäätikön kuljettamista irtolohkareista, etenkin soramontuilla, metsäteiden varsilla ja vähän veden aikaan rannoilla. Kalkkikivilohkareita löydettiin esimerkiksi Putaansalmen ja Akonveden rannalta. Niiden lähin mahdollinen lähtöpaikka kalliossa voisi olla Akonveden pohjassa sen länsipäässä. Muuruveden pohjoispuolelta Huonharjun soramontusta löytyi pienen kalakukon muotoinen, hyvin kevyt lohkare. Sen poikkileikkaus osoittaa, että kauttaaltaan rapautuneen kuoren sisällä on tervettä kalkkikiveä (Kuva 1).
Kuva 1. Huonharjun ”kalakukosta” (GTK:n havainto OPÄ-97-L264) sahattu siivu: keskellä on vielä tervettä kalkkikiveä. Jäätikön kalliosta irrottaman, kuljettaman ja sitten jään sulaessa uuteen paikkaan jääneen kiven pintaan on noin 10 000 vuoden kuluessa syntynyt (kemiallisesti liukenemalla) 2-4 cm paksu rapautumiskuori. Kuva: O. Äikäs.
Kallioperäkartoituksessa löytyi Sydänmaalta kaksi pientä pallokiviesiintymää kalliosta (Kuva 2), ja Akonpohjan Kiviharjun isäntä Pentti Pohjolainen löysi pihapiirinsä läheltä pallokivilohkareen (Kuva 3). Pallokivet eivät ole yksistään suomalainen erikoisuus, mutta täällä niitä on kuvattu ja tutkittu erityisen runsaasti. Muuruveden pallokivet on esitelty GTK:n teemajulkaisussa (Lahti 2005); sen kannessa on kuva kivipallosta, jonka aines on Sydänmaan pallokiveä. Kuopiossa Neulaniementiellä on GTK:n toimitalon pääoven edessä nähtävillä kattava kokoelma suomalaisten pallokivien näytteitä.
Kuva 2. Rataharjun pallokiveä Sydänmaalta, kiillotettu laatta. Kuva: O. Äikäs 2020.Kuva 3. Kiviharjun pallokivilohkare. Vasaran varressa on 10 cm jaotus. Kuva: O. Äikäs 1999.
W.W. Wilkmanin päiväkirjoissa on mainintoja kallioista, joista on otettu uunikiviä tai yritetty louhia kalkkikiveä paikalliseen käyttöön. Uudemmassa kallioperäkartoituksessa löydettiin joitakin pieniä louhoksia ja kallion rintuuksia, joista on otettu kiveä talojen ja navetoiden perustuksiin ja rautatien rakentamiseen. Puijon Kiven jo hylätyt louhokset Ylä-Pieksällä ovat tiettävästi ainoa yritys kaupallisen rakennuskiven tuottamiseksi. Maastossa nähtiin myös siirtolohkareita, joista oli kiilaamalla irrotettu ja viety pois kivipaasia.
Muuruveden kirkon seinät näyttävät olevan Juuruksen tonaliittia ja kivijalka mikrotonaliittia: vanhempi kivi seisoo siis nuoremman varassa. Kartoituksessa ei löydetty sellaista louhosta kalliosta, josta kirkon kivet olisi voitu ottaa. Juuruksen tonaliittia esiintyy kalliossa lähimmillään kaksi kilometriä kirkosta länteen ja suurena alueena kauempana luoteessa, Ylä-Pieksän molemmin puolin – juuri siellä, mistä mannerjäätikkö saattoi irrottaa ja kuljettaa lohkareita kirkon suuntaan. Kivet on voitu siten lohkoa suurista siirtolohkareista. Josef Stenbäck (1904) totesi käytyään Muuruvedellä 1901, ettei kirkon rakennusmateriaalina tullut kyseeseen mikään muu kuin seudulla runsaana esiintyvä mitä kaunein (”den härligaste”), kaikkiin suuntiin helposti lohkottava vaaleanharmaa graniitti; tämä toteamus sopii myös siirtolohkareisiin. Kustilan talon navetta rakennettiin kirkon kanssa samoihin aikoihin, ja näyttää siltä, että kirkon seinään valittiin tasalaatuisimmat harmaat kivet, ja siitä karsitut kirjavammat kivet päätyivät navetan muuriin (ks. Riekki 2004).
Kivijalan mikrotonaliitissa näkyy tälle kivelle tyypillistä tumman ja vaalean aineksen kuviointia, komposiittijuonen rakennetta. Näitäkin kiviä on varmasti ollut saatavilla riittävän suurina lohkareina; kuitenkin sen verran niukasti, että niiden käyttö kirkossa on rajoittunut kivijalkaan. Esimerkki tällaisesta lohkareesta pönöttää Kivennavan matkailukartanon edustalla: pituutta ja ympärysmittaa on riittävästi moneen paateen, ja kivessä näkyy samaa komposiittijuonen rakennetta kuin kirkon kivijalassa (Kuvat 4-6).
Kuva 4. Komposiittirakenteista mikrotonaliittia Muuruveden kirkon kivijalassa. Kuva: O. Äikäs 2003.Kuva 5. Mikrotonaliittia Särkisaaren rantakalliossa Kotasalmella, GTK:n havainto OPÄ-87-23. Vasaran varsi osoittaa pohjoiseen: silokalliossa näkyvät mannerjäätikön hiomat uurteet ja kourut luoteesta kaakkoon. Kuva: O. Äikäs 1987.Kuva 6. Siirtolohkare Kivennavan matkailukartanon pihamaalla: komposiittirakenteista mikrotonaliittia. Tällaisesta lohkareesta saisi lohkotuksi useita kirkon kivijalkaan käytettyjen kaltaisia paasia. Kuva: O. Äikäs 2005.
Muuruveden kirkkoa rakennettaessa Stenbäckillä oli kirkko tekeillä myös Koivistolle Viipurin lääniin. Se tehtiin lähes samoilla piirustuksilla punaisesta rapakivigraniitista, mutta Muuruvedeltä laivattiin sinne harmaakiveä koristeluun. Koiviston kirkkoa koskevan Wikipedian artikkelin lopussa on linkkejä venäläisiin sivustoihin. Niiden värikuvien perusteella kirkon ovia ja ikkunoita kehystävät kaaret sekä päätyräystäiden reunat näyttävät olevan lohkopintaista Juuruksen tonaliittia.
Muuruveden kirkko; 17.7.2017; Kuva: Aarne Hagman
Kirkon satavuotisjuhlien aikaan Muuruvedelle oli järjestetty ansiokas näyttely Stenbäckin kirkoista. Kiviteollisuusliitto julkaisi äskettäin yhteenvedon Stenbäckin kivikirkoista (Selonen 2018).
Riekki, Helena 2004. Muuruveden kirkko Josef Stenbäckin kirkkoarkkitehtuurissa. S. 10-17 julkaisussa Huhtala, M. (toim.) ”Muuruveden kirkko 100 vuotta 18.9.2004 Juhlajulkaisu”. Juankosken Kirjapaino 2004, 31 s.
