Västinniemen Alapaikalla syntynyt opettaja Lauri Pekka Miettinen on kirjoittanut muistiinpanoja lapsuutensa aikaisesta kalastuksesta. Luvan muistelmien julkaisuun on antanut Alapaikan nykyinen isäntä Erkki Miettinen, muistelmien kirjoittajan veljenpoika. Artikkelin lopussa Aarne Hagmanin muokkaama kartta kalastuspaikoista, joihin punaisella pisteellä merkitty apajat. Lauri P. Miettisen muisteluksissa kerrotaan nuottakalastuksesta 1900 -luvun alussa Västinniemen ja Muuruveden vesillä. Kuten tarinasta käy ilmi, …
Category: paikkatieto
loka 03 2020
Ruskakuvausretkellä 2.10.2020
Ruska oli Muuruvedenkin seudulla parhaimmillaan ja siksikin tein valokuvausretken Lassilan ja Erolan mäille, joista olin saanut tietää hyviä näköaloja aukeavan. Kiipesin myös Västinmäelle, josta näkyivät minulle jo lapsuudesta tutut paikat. Artikkelin kuvista ja kartoista Paikalta on panoraamakuva ja niitä yksittäisiä maisemakuvia, joista panoraama on tehty. Olen tehnyt kuvauspaikasta kartan, jossa näkyy panoraaman kuvaussektori.Tässä on linkit …
elo 30 2020
Kallioiden ja kivien nimiä Muuruvedellä
Artikkeli päivitetty 1.10.2020 Erikoiset kalliot ja suuret kivet ovat kautta aikain kiehtoneet ihmisiä. Saimaan rannoilla kallioihin on tehty muinaisina aikoina maalauksiakin.Paikkakunnan kivirakennukset ja – rakenteet kertovat omaa tarinaansa myös alueen kallioperästä. Nimiarkistosta löydettyjä kallio-ja kivinimiä Nimiarkistoon kootaan digitaalisessa muodossa Suomesta kerätyt ja arkistoidut keskeiset nimiaineistot. Aineistosta voi hakea nimiä määrätyn kunnan alueelta. Nimiarkisto Nimiarkisto: Muuruvesi Nimestä …
elo 27 2020
Vesistö jakoi kunnan kahtia
Ennen Muurutvirran sillan valmistumista (1960) ja vielä sen jälkeenkin kuntalaisten puhekielessä toistuivat termit ”virran tällä puolen” ja ”virran tuolla puolen”. Itse olen elänyt virran tällä puolen eli Riistaveden, Tuusniemen ja Kaavin kuntiin rajautuneella alueella. Kunnan keskustaajama eli kirkonkylä, Kesämäki, Murtolahti, Pelonniemi, Pieksän Niinimäen jne olivat taas virran tuolla puolen. Muurutvirta näytti muodostaneen alueellisesti myös vaurauden …
elo 23 2020
Muuruveden maaperästä
Tässä artikkelissa ei selosteta seikkaperäisesti alueen maaperää, vaan esitellään kartalla kaksi hyvin erottuvaa maastomuotoa. Laajempi selvitys maaperästä: Harjujakso Muuruvedellä on yksi selvästi erottuva, jääkaudella syntynyt jäätikköjokien sulamisvesien hiekasta ja sorasta kasaama muodostuma. Se alkaa Tuusniemen puolelta Pitkäjärven eteläpuolelta ja jatkuu kapeana pitkittäisharjuna Salmijärvelle. Sen jälkeen se häviää näkyvistä, mutta putkahtaa sitten uudelleen pintaan matalampana Kauniskankaana …
elo 13 2020
Muuruvesi vanhoissa kartoissa
Tässä artikkelissa on kuvakaappauksia vanhoista kartoista Muuruveden seudulta ja linkki netissä olevaan karttasovellukseen.Kuvatekstissä näkyy, mistä kartasta on kysymys. PC- koneella kartan katsominen onnistuu suurempana seuraavasti:Hiiren oikea nappi > Avaa kuva uudessa välilehdessä > Selaimen asetukset (kolme pistettä oikeassa yläkulmassa) > Lähennä % tai hiirellä klikkaamalla +Mobiililaitteella kartan saa suuremmaksi sormiotteella. Karttakuvien lähde: Muuruveden seutu 1973 …
elo 03 2020
Muuruveden paikkoja kartalla: tehtävä
Tässä tehtäväsarjassa sinun tulisi löytää 12 paikkaa Muuruvedeltä.Kartan vasemmassa yläkulmassa on paikan nimi: Raahaa se oikeaan paikkaan kartalla.Voit yrittää jokaista paikkaa niin monta kertaa kuin haluat. Kun oikea paikka löytyy, paikkanimi asettuu paikoilleen ja saat yhden pisteen.Voit jatkaa seuraavaan tehtävään, vaikka paikka ei löytyisikään, mutta tällöin et luonnollisesti saa pistettä. Aarne Hagman
heinä 19 2020
Laivamatka Kuopiosta Muuruvedelle
Olin mukana tällä perinteiselle matkalla 5.7.2015. Muuruveden satamasta menimme Kivennavalle bussilla. Maittavan aterian jälkeen palasimme bussilla takaisin Kuopioon. Tässä on laivamatka AllTrailissa, mistä näet reitin ja sillä ko. paikalta ottamani kuvat. Kuvan saat näkyviin kilkkaamalla sen punaista paikanmerkkiä. Voit avata esityksen omaan ikkunaansa ja suurentaa/pienentää näkymää.Matkan kaikki kuvat ovat koosteena diaesityksenä teksin alla.Reittinäkymäksi voit valita mm satelliittikuvan. …