Tässä artikkelissa voit tutustua Miettisen suvun elämän kulkuun Västinniemen Alapaikalla vuodesta 1896 lähtien n. vuoteen 1950 asti. Muistelmat on kirjoittanut Alapaikalla v. 1902 syntynyt opettaja Lauri Pekka Miettinen. Muistelmat hän on kirjoittanut Vihdissä 8.6.1971. Muistelmien teksti on kopioitu sanasta sanaan niin kuin L.P. Miettinen on ne kirjoittanut. Artikkelin muokkaajan viittaukset taustatietoon ovat kursiivilla.

Menneitä vaiheita Miettisen suvun taipaleelta.

Aluksi on mainittava kantavanhempamme Juho Herman Miettinen, synt. Vehmersalmella 22.4.1864 ja hänen vaimonsa Eeva o.s. Räsänen. Heidät lienee vihitty avioliittoon v. 1887. On huomattava, että elämän meno oli siihen aikaan perin alkeellista. Esim. kihlanostomatkan he olivat suorittaneet venekyydillä. Kaarilammin rannasta oli lähdetty soutamaan, matka sieltä Kuopioon n. 30 km.

Torpparina Tuusniemellä.

Torpparilaitos oli maassamme siihen aikaan aivan yleistä. Oli vain muutamia suurtilallisia, joilla oli paljon torppareita. Niinpä tämäkin nuori pari joutui kuuluisan Toropaisen torppariksi. Torpan nimi oli Honkalampi. Siitä oli tehtävä isäntätaloon paljon päivätöitä vuokrasta. Voimme arvata, kuinka tiukkaa oli elämän alku. Siinä torpassa syntyivät ensimmäiset lapset. Juho syntyi 20.1.1890 ja Aliina 16.6.1892 ja vielä Matilda, joka oli kuollut parin vuoden ikäisenä (haudattu Nilsiään).

Muutto Muuruvedelle.

Jostakin oli kantautunut tieto, että Västinniemen Lautalan eräs lampuotitila on vuokrattavissa. Lieneekö isän veli, Vilihosetä, joka oli jo vuokralaisena Salonpaikalla, toimittanut tiedon isälle. Vuokrasopimus oli tehty Lautalan silloisen isännän Matti Vartiaisen kanssa. Vuokraehto oli sellainen, että viljasta piti antaa isännälle kolmasosa ja voita taisi olla 1 kilo lehmää kohti vuodessa, maavero tilasta N:o 5 oli maksettava sekä ruistalkoissa piti käydä leikkaamassa (2 henkeä), muita päivätöitä ei ollut. 

Maaliskuun 3. p:nä 1896 tapahtui muutto hevoskyydillä Alapaikalle (taisivat silloin sanoa Leinolan paikaksi). Edellinen vuokralainen oli olllut Tuomas Turunen ja hän oli sanonut isälle, että jos jaksat tässä olla kolme vuotta, niin sitten olet koko ikäsi. 

Pellot olivat pienet ja halla vieraili joka kesä (siitä johtuikin nimi Pakkaskylä), niityt olivat luonnontilassa ja pajupehkot rehoittivat suoniityllä. Muutamia lehmiä sentään voitiin elättää.

Kaskiviljelys.

Siihen aikaan oli vielä Savossa aivan yleistä kaskiviljelys. Niinpä joka kevät vierrettiin uusi kaskialue, kooltaan noin hehtaari, ehkä ylikin. Siihen kylvettiin useinkin ohra, mutta myöskin naurista kasvatettiin.

Oli vuosi 1911. Menin silloin kansakouluun ja muistan, että oli sinä kesänä suuri naurishalme aivan Strengelin rajan lähellä, jossa nykyisin on vankkaa koivikkoa. Siitä tuli paljon nauriita koskapa isännän osaakin tuli 5 kärrykuormaa. Näin ajateltiin ja näin toimittiin 60 vuotta sitten. Paloalue aidattiin ja seuraavina kesinä siitä tehtiin heinää ja vihdoin ne jäivät laitumiksi. Palon kyntö oli tavattoman kovaa hommaa. Palosahra oli jotenkin pystyasentoinen ja sitä piti nostaa vähän väliä maasta ylös, koska maassa oli paljon kantoja ja juuria. Hiki virtasi kyntäjältä vaikka päällä oli vain karkea liinapaita ja liinahousut jalassa. Hevosta piti lakkaamatta komentaa. Kyntämisen jälkeen äestettiin maa risukarhilla, tuhka oli lannoitteena. Totisesti se oli kovaa hommaa, mutta en muista, että isäni olisi kironnut kyntäessään niin kuin monet tekivät.

Tästä voit lukea lisää kaskiviljelystä. Kasken polttoon voi tutustua Kaavilla Metsähallituksen Telkkämäen perinnetilalla ihan livenä kesäisin.

Perhe kasvaa.

Hilda Sofia syntyi kesäk. 1897 (ja kuoli 1960).

Iida Maria syntyi syysk. 1900

Lauri Pekka syntyi 9.8.1902

Taavetti syntyi 25.4.1906

Aikanaan lapset varttuivat ja perustivat oman kotinsa.

Tärkeä tapahtuma.

Torpparivapautuslain voimaantultua Lautalankin torpat itsenäistyivät. Silloinen isäntä Olli Heikkinen antoikin mielellään maata vapailla kaupoilla. Antoi myös lampuotitiloille maata, vaikka sanottiin, ettei laki niihin ulottunut. Niinpä Alapaikan tila ostettiin v. 1921. Pinta-alaa saatiin 57,17 ha ja hinta oli 46800 markkaa. Rahaa ei ollut kuin muutamia tuhansia siinä vaiheessa. Tuli suuri velka, jonka maksamiseen meni monta monituista vuotta. Puutavaraa oli metsässä, mutta sillä oli halpa hinta. Myytiinhän sitä, mutta ei sieltä suuria rahoja tullut.

Tästä linkistä voit lukea lisää Torpparilaista eli vuokra-alueiden lunastamisesta.

Viljelykset laajenevat.

Kun tila oli saatu itsenäiseksi, alkoi uusi ajanjakso. Uusin innoin ryhdyttiin työhän, sillä oltiinhan isäntiä omalla konnulla. Soita ryhdyttiin raivaamaan, ojittamaan ja saveamaan. Ensin savettiin Ojasuo jo ennen itsenäistymistä, vuosina 1916 – 17.  Hyttilänsuon raivaus aloitettiin n. 1920 ja sitä kesti yli 10 vuotta. Tuhansia kuormia sinne savea ajettiin talvikaudet. Suuret savihaudat ovat siitä todisteena. Isäkin oli silloin vielä työkuntoinen ja meitä veljeksiä kolme sekä 2 hevosta. Päivässä ajettiin keskimäärin noin 50 kuormaa yhteensä. Korkein päivätulos oli 30 kuormaa yhdellä hevosella, mutta siihen sai yrittää aivan tosissaan. Savitettu alue on noin 8 hehtaarin salolla.

Kehityksen kulkua.

Pihapelloilla oli jonkin verran kiviä, mutta ne raivattiin pois. Muokkausvälineet olivat alkeelliset: sahra, risukarhi, puukkokarhi, sitten tuli pieni rauta-aura (vältti) ja jousiäes. Ensimmäinen rullaäes, hankmo, ostettiin v. 1920 huutokaupasta Pirttijärveltä. Niittokone ostettiin v. 1929 ja haravakone myöhemmin. Siihen asti niitettiin viitakkeilla ja viljat puitiin riusalla. Kauroja kuitenkin puitiin Narilan ja Mattilanmäen koneilla vuodesta 1927 alkaen muutamina vuosina. Oma puimakone on ostettu v. 1936. Sen jälkeen on myllyt ja monet muut koneet hankittu. Peltojen kasvu oli aikoinaan heikkoa, ohdakkeita kasvoi pihapelloilla aivan valtavasti, mutta ne hävisivät, kun ryhdyttiin kasvattamaan heinää pihapelloissakin. Sitä ennen oli käytännössä 4-jako-järjestelmä: kesanto, ruis, peruna ja ohra tai kaura.

Karjatalouden varhaisemmista vaiheista voisin mainita, että lehmät poikivat kevättalvella, joten keskitalvi oli lypsämätöntä aikaa. Lypsytulokset oli heikot. V. 1926 ruvettiin karjataloutta kohentamaan, ruokintaa parannettiin ja koelypsyjä pidettiin. Mitattiin siis maito kolme kertaa kuukaudessa kultakin lehmältä. Vuosilypsy oli muistaakseni 1200 litran tienoilla, mutta se saatiin parannetulla ruokinnalla ja hoidolla pian nousemaan. Lehmiä oli silloin 7 tai 8 lypsävää, hevosia oli 2 sekä usein varsa lisäksi.

Ensimmäinen separaattori ostettiin noin vuoden 1910 paikkeilla, se oli Domo nimeltään. Kerma kirnuttiin kotona voiksi ja myytiin Kuopion torilla, mutta v. 1920 liityttiin jäseneksi Muuruveden Osuusmeijeriin ja kerma vietiin sinne 1 tai 2 kertaa viikossa. Oli yhteistoimintaa Narilan ja Mattilanmäen kanssa. Talvella se kävi hyvin, mutta kesällä se oli hankalaa, kun kermasaavi ensin kannettiin Narislammin rantaan, siitä veneeseen, mutta Makkolan joessa oli usein vaikeaa, kun vettä oli joessa liian vähän. Usein piti kantaa saavit korennolla Makkolan rantaan ja siitä taas toiseen veneeseen ja soutamalla meijerille. Vaikka rasvakilon hinta oli aika korkea, siinä 30 markan tienoilla, jäivät meijeritilit pieniksi. Useinkin ne lienee olleet siinä 7-800 markan tienoilla. Maitolitran hinta vaihteli 1,5-2 markan välillä.

Tulkoon vielä mainituksi, että kokkelipiimääkin joskus myytiin kaupunkiin. Olipa ns. piimätinka puuseppä Savolaiselle Kuopioon monta vuotta. Tiinu kannettiin Sorsalahden laiturille ja siitä Axeli-laiva vei sen Kuopioon. Kerran viikossa se tapahtui. Hinta taisi olla 50 penniä tiinulta. Kerran tiinu unohtui laivaan ja minä jouduin sisko-Hildan kanssa sen hakemaan Laatanahosta Axeli-laivasta. Se matka jäi mieleen koska se oli ensimmäinen matka sinne asti.

Vuosisadan alussa rakennettu navetta

Tämä kuva kertokoon jälkipolville , minkälaisia olivat ennen pikkupaikkojen navetat. Ahtaita ja pimeitä, vain pienet ikkunat molemmilla seinillä katonrajassa. Kuvassa näkyvät pikku neliöt ovat vesirännin aukkoja ja päädyssä olevasta luukusta luotiin lanta ulos. Katto on tuohesta ja tuohien päällä malkapuut painona.

Vasemmalla näkyvä rakennus oli ns. konjustalli, mutta oli siinä yksi pilttuukin. Eräänä syysyönä katto romahti sisään kun syyssateet olivat sen painavaksi kastelleet, hevosia ei ollut sisällä.

Tallin ja navetan välissä oli kuja ja sen perillä oli sikopahna ja heinälato. Heinähäkki ajettiin kujan sisälle ja heinät purettiin latoon. Kujan nurkassa oli talvella havukasa ja niitä hakattiin konjustalliin hevosten alle lantaa sotkettavaksi.

On vielä mainittava, että tässä navetan kupeella oli aikoinaan kota. Siinä oli muuripata, jossa kuumennettiin vettä lehmille. Vesi vedettiin suurella sammiolla kaivosta tai kuivina talvina Sorsalahdesta tai Kuikkalammista. Pakkasella sammio jäätyi paksuun jäähän, ja se vietiin silloin kylpyiltana saunaan sulamaan.

Henkinen tausta

Kansakouluja ei ollut vielä vanhempiemme lapsuudessa. Lukutaidon he kuitenkin olivat oppineet, mutta ei kirjoitustaitoa. Ainoa koulu on ollut rippikoulu. Isä oli uskonnollismielinen, usein kävi kirkossa ja sunnuntai-aamuisin veisasi virsiä kotona. Niiltä ajoilta on jäänyt mieleeni erikoisesti aamuvirsi: Heräjä sielu, mieli, ylistä Herraa kieli jne.

Koululaitos vähitellen kehittyi ja Västinniemen kansakoulu aloitti toimintansa vuorahuoneissa Västinniemen Kustilassa v. 1902 ja siinä Juho ja Aliina kävivät muutaman vuoden koulua. Hildakin aloitti siinä koulussa, mutta uusi koulutalo valmistui v. 1908 ja siinä koulussa me nuoremmat perilliset kävimme koulumme. Kouluaika oli silloin 4 vuotta, eikä mitään oppivelvollisuutta ollut. Se koulurakennus kuitenkin paloi keväällä 1927.

Perhe hajaantuu

Aliina lähti ensin Narilaan palvelukseen, sitten Maamieskoululle karjanhoitajaksi. Sieltä v. 1917 karjakko-kouluun Järvenpäähän ja sieltä hän tuli karjakoksi Maaningalle ja meni naimisiin Taavetti Ruotsalaisen kanssa 1920. (Taavetti kuoli 1957).

Hilda kävi ompeluopin 1916 ja neulomaopin ja kotonaan teki näitä töitä. Hän meni naimisiin Kalle Vartiaisen kanssa 1920. (Kalle kuoli 1930).

Iida oli kotona äidin apuna aina vuoteen 1932, kunnes meni naimisiin Taavetti Tuovisen kanssa ja siten Aholanniemen emännäksi. (Taavetti kuoli 1967).

Lauri kävi Maamieskoulun v. 1925 ja työskenteli kotona sen jälkeen neljä vuotta, kunnes v. 1929 lähti opin tielle Kajaanin seminaariin ja valmistui opettajaksi 1934.

Juho jäi vanhana poikana elelemään kotitilalle setämiehenä. Vanhukset möivät maatilan eläkettään vastaan nuorimmalle pojalleen Taavetille, jolla oli jo oma perheensä silloin.

75 vuotta on pitkä aika perheen historiassa. Monta muutosta on kerinnyt tapahtua sinä aikana. Nyt jo neljäs sukupolvi on ehtinyt kouluikään. Valtava kehitys on tapahtunut taloudellisen ja henkisen elämän aloilla. Miellyttävää on katsella entisten ja nykyistenkin sieltä eronneiden perillisten syntymäpaikkamme positiivista kehitystä. Toivottavasti Miettisen suku hallitsee ja viljelee Alapaikan tilaa vielä satoja vuosia.

Olen nämä muistiinpanot tehnyt totuudenmukaisina jälkipolvia varten. Tämä on siis historiaa Alapaikan alkuvuosikymmeniltä.

Vihdissä, kesäk. 8. p:nä 1971

L.P. Miettinen